maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kummitäti kylässä

Viime viikolla meillä oli pojan kummitäti yökyläilemässä ja parin päivän ajan viipotettiin menemään sitten vauhdilla. Ensimmäinen päivä oli hyvä aloittaa Cafe Torpanrannan terassilla lounaalla. L tykkää leikkiä sillä kivihiekalla ja saikin leikkiä siinä rauhassa samalla kun juotiin jälkkärikahvit. Aika reilu diili mielestäni ja kaikki tyytyväisiä.

Ja jo viidettä kertaa tänä kesänä suunnattiin jälleen Lintsille viettämään päivää. Nyt on sitten molempien L:n kummitätien kanssa käyty Kotkot-junassa ja joka kerralla ollut yhtä kivaa! Välillä on ihan kiva itsekin lähteä mukaan noihin laitteisiin ja useimmiten se suurin jännitys niissä on, että miten sinne saa jalat mahtumaan ja miten niistä laitteista pääsee näppärimmin pois, ilman ylimääräistä ohjelmanumeroa.


Lintsin jälkeen vielä lähdettiin illan iloksi käymään Ikeassa. Kun nyt kerran niin sopivasti J halusi kotiin lepäämään (keuhkokuume teki jo tuloaan) ja L oli ihan päikkärivalmista eli nukahti autoon ennen kun kruisattiin Ikean pihaan, niin saatiin rauhassa höpötellä ja koluta Ikeaa läpi. Kummasti sieltä Ikeasta tuntuu joka kerta jotain tarttuvan matkaan, vaikka sitä kuvittelee ettei mitään tarvitse.


Seuraavana päivänä jatkettiin vielä shoppailulinjalla ja kerroinkin jo aikaisemmin siitä "vastustamattomasta löydöstä", minkä tein Iittalan tehtaanmyymälästä. Sen lisäksi sieltä matkaan tarttui myös muutama uusi veitsi ja ai miten ihana onkin nyt leikata vaikka vihanneksia kun veitsi on kunnolla terävä, huippua.


Illalla olikin sitten aika rauhoittua ja rentoutua ja sehän kävi loistavasti muutaman piirretyn ja kulhollisen poppareita kanssa.


Kiitos kummitädille vierailusta ja toivottavasti pääset taas pian uudestaan kylään. Joku kerta voitais ottaa ihan rennosti vaan kun tuut käymään! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti