sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

The Tall Ship Races Helsinki 2012

Tiedättekö kun on ihan hirveästi samankaltaisia kuvia niin niistä on lähes mahdoton yrittää valita vain kourallista ja kun niitä kuvia on tuijotellut ympäriinsä useamman kerran niin kaikki alkavat näyttämään niin samoilta, eikä mikään meinaa erottua joukosta. Sain kuitenkin poimittua jonkusen kuvan niistä Tall Ship Racen kuvista, osa on tiistailta kun käytiin tuolla ekan kerran ja osa on lauantailta. Tässä nyt siis sitä kuvasatoa.


Tiistaina oli jo väkeä aika paljon ihastelemassa näitä upeita aluksia ja kannustamassa purjehtijoita, vaikka tapahtuma ei virallisesti vielä ollut edes alkanut. Mekin mentiin jo sillon käymään sillä ajatuksella, että jos ei enää loppuviikosta ehdtä paikalle tai jos ilmat ei enää sillon suosi. Halusin kuitenkin ehdottomasti päästä käymään tuolla.

Lauantaina Hietsu olikin sitten jo aika turvoksissa väen paljoudesta. Katsottiin vierestä kun ruotsalainen Götheborg lähti kunnialaukausten kanssa satamasta ja sitten mentiinkin ihastelemaan Meksikolaista Cuauhtemocia ihan vierestä. Nämä kaksi alusta olikin ne mieleenpainuvimmat ja heidän lähtönsä myös näyttävimmät (siis niistä mitä nähtiin)

Meksikolaiset olivat aika vakuuttavan näköisiä seisoskellessaan siellä korkeuksissa ja laulamassa. Hieman myös hirvittä kun he lähtivät liikkeelle ja siellä korkeimmalla seisseet kaverit vilkuttivat iloisesti yleisölle, pitäen vain toisella kädellä kiinni, hullua. Ja kyllä, tiedän, että heillä oli turvavaljaat, mutta silti.



Jälleen siis yhtä mielekästä kokemusta rikkaampana vaikka käytiin vain vierestä seurailemassa tapahtumia ja näitä upeita aluksia. Toivottavasti kisa löytää taas lähivuosina uudestaan Helsinkiin. Loppuun vielä muutama fiilistelykuva eiliseltä kun jatkettiin Hietsusta matkaa Kaivarin kautta Espalle ja asemalle sporapysäkille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti