maanantai 29. joulukuuta 2014

Tallinnassa joulumarkkinoilla

Lauantaina päästiin lähtemään sille Tallinnan reissulle mikä viime maanantailta oksutaudin takia peruuntui. Menomatka laivalla meni suht kivuttomasti buffetissa syömässä, mikä kylläkin oli melkoinen pettymys. Jotenkin tällä kertaa se Viking XPRS :n buffan tarjonta oli tosi kehno ja vaikka siellä nyt vatsan sai täyteen niin oli se pettymys. Varsnkin kun innoissani odotin niitä kermaperunoita sieltä, mitä ei sitten ollutkaan. Tyhmää. Onneksi jälkkäripöytä jätti hyvän mielen ja maun suuhun, sen jäätelö-övereiden jäljiltä. Vanilja -ja suklaajäätelöä kinuskikastikkeella, niin hyvää.


Vähän alkuun epäilin, että miten oudolta tuntuu mennä joulumarkkinoille näin joulun jälkeen mutta ihan turhaan epäilin, markkinat toimi oikein hyvin vielä joulun jälkeenkin. Ja ihana miten paljon ihmisiä olikin vielä markkinoilla viihtymässä ja nauttimassa.Vaikka markkinoilta ei nyt mitään jäänyt matkaan mukaan niin paljon kaikkea ihanaa siellä ihasteltiin. Ja pitihän se glögit pysähtyä juomaan siellä samalla kun ihasteltiin aitauksessa olleita poroja. Porot oli muuten vähän väsyneen oloisia näin joulun jälkeen, tais olla raskas joulu näillä poroilla.


Juuri muuta ei sitten ehditykään Tallinnassa tekemään, kun markkinoiden jälkeen käytiin vähän lämmittelemässä ja kahvilla ennen kun sitten saatiin jo juosta takaisin laivalle. Mutta reissun tarkoitushan olikin joulumarkkinat, joten oikein onnistunut päivä ja reissu. Ja ihanat joulumarkkinat. Pojalle ehkä reissun kohokohta oli laivalla palattaessa kun Ville Viikinki oli vastaanottamassa laivaan ja poika sai isot halit ja hetken pelleillä Villen kanssa siinä ovella. Ihan parasta.


Miten mä nyt jaksan taas odottaa melkein vuoden seuraaviin joulumarkkinoihin, hmmm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti