torstai 30. kesäkuuta 2016

Lapsi harrastaa: Tanssi

Poika on harrastanut tanssia jo kolme vuotta ja polte on pysynyt koko ajan. Kaksi vuotta poika kävi tanssileikissä, missä suurimmaksi osaksi aikaa oli ryhmän ainoa poika mutta tykkäsi käydä ja viihtyi, vaikka tytöt olikin noloja. Viime syksynä oli aika vaihtaa ryhmää ja poika aloitti poikien tempputanssissa. Se kuulosti jo pelkän nimen perusteella just meidän pojalle tehdyltä ryhmältä, se oli just sitä mitä poika toivoi, temppuilua poikien kanssa.


Tykkään tosi paljon, että poika tykkää ja uskaltaa harrastaa tanssia, sekä siitä, että se polte lajiin säilyy ja rytmi ottaa useasti mukaan kun musiikki soi, toisin sanoen peppu alkaa keinumaan musiikin tahtiin melko herkästi. Poikien tempputanssi on ollut tosi jees, ihan mahtava juttu meidän jätkälle. Tunnilla harjoitellaan niin rytmiä, kehonhallintaa, erilaisia liikkeitä ja temppuja, sekä tietysti leikitään ja pidetään hauskaa samalla kokeillen erilaisia tanssityylejä.


Vuoden aikana on päästy kaksi kertaa seuraamaan tempputanssin tuntia ja varsinkin syksyllä, kun ei oikein tiennyt, että mitä odottaa niin yllätys oli todella positiivinen. Oltiin molemmat J:n kanssa ihan häkeltyneitä siitä miten taitava poika siellä oli. Tuolla tunnilla lapset kokeili opettajan opastuksella ja vanhempien avulla ensimmäistä kertaa päällä seisontaa ja jotenkin se pojalta kävi kun vanhalta tekijältä ja kuului vaan mutinaa, että onko sun äiti pakko pitää musta kiinni ja olla siinä.


Siitä pojan poltteesta ja innosta lajiin kertoo ehkä jotain se, että viikko toisensa jälkeen poika tulee tanssitunnilta aivan hiestämärkänä ja selkeästi kaikkensa antaneena. Tätä ei nimittäin muissa harrastuksissa ole käynyt samallatavalla. Vuoden aikana on ollut kiva kuulla miten tanssiopettaja on antanut pojalle positiivista palautetta ja sitä oli mukava saada itsekin toisinaan suoraan tanssiopettajalta tuntien jälkeen. Poika kävi alkuvuonna korvaamassa poissaoloja vanhempien poikien ryhmässä ja pärjäsi myös siellä. Poika tykkäsi tuosta vanhempien poikien ryhmästä, siellä oli haasteita hieman enemmän ja opettaja ehdotti vaihtoa siihen ryhmään mutta poika halusi jatkaa omassa ryhmässään, koska oli saanut ryhmästä jo kavereita. Poika sai siis jo kesken vuoden luvan opettajalta vaihtaa ryhmää vanhempien poikien ryhmään ja nyt ennen kun ilmoitan poikaa syksyn tanssitunneille täytyykin tarkkaan miettiä, että olisiko nyt hyvä hetki siirtyä sinne vanhempien ryhmään vai jäädä tuohon samaan, jos edes osa samoista tanssikavereista jatkaisi vielä ryhmässä. Sama tanssiopettaja ei kuitenkaan enää jatka syksyllä, joten muutoksia syksyllä on jokatapauksessa tulossa tanssiin. Ja toivoa vaan voi, että uusi tanssiopettaja on lähellekään niin hyvä ja ihana kun tämä tämän vuotinen on ollut, kaikki kiitos ja kunnia hänelle tästä vuodesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti