Pariisi: Disneyland

Ja jospa taas olisi aika palata takaisin kesään ja Pariisiin. Yksi päivä vietettiin ansaitusti Disneylandissa ja eihän se päivä meinannut millään riittää. Tällä kertaa erona siihen aikaisempaan käyntiin Pariisin Disneylandissa, että nyt poika ihan kunnolla jo pääsi ja uskalsi niihin laitteisiin. Ihan mahtava päivä ja niin ihan liian nopeasti se oli ohi. Poika suunnitteli jo tuolla ollessa miten hän tuo mummin ja vaarin myös Disneylandiin ja miten haluaa heti uudestaan sinne. Viimeksi tänään kuului kysymys "Millon mennään uudestaan Mikkimaahan?". Reppana ei taida ihan ymmärtää, ettei siellä voi käydä niinkuin Lintsin ilmaisissa laitteissa. Mutta todellakin toivottaan, että vielä joskus uudestaan.

Pariisin Disneylandissa on pyörätuoleille (ja muille invalideille) sellainen oma kortti, mihin on merkitty miten pääsee liikkumaan, seurueen koko ja miten tarvitsee apua ja samalla myös se kortti oikeuttaa omaan sisäänkäyntiin laitteisiin. Tämä myös tarkoittaa, ettei jonotusajat koske näiden korttien kanssa. (Toki siellä oli erilaisia kortteja eri vammaluokituksille, mutta tällainen kortti siis meillä oli). Me käytiin lähinnä vain sellaisissa laitteissa mihin koko perhe päästiin ja niinpä ei tarvinnut juuri mihinkään jonotella. Välillä tuntui jopa hieman kiusalliselta, kun toiset jonottivat lähes tunnin ja meille pahoiteltiin jos jouduttiin vaikka 5min odottamaan. Mutta ehdottomasti on myönnettävä, että tuo kortti on melkoinen pelastus, sillä vaikka tuona päivänä ei mitään kauhean suurta ruuhkaa ollut niin silti toisissa laitteissa jonot oli aika hurjia, sitä tunnin luokkaa ja niissä olisi kyllä päivästä mennyt iso osa.

Muutama kohokohta päivässä oli tai ainakin juttuja mitkä jäi erityisesti päivästä mieleen. Eka oli ehdottomasti se ns. vuoristorata. En muista millon viimeksi on tullut käytyä edes Lintsin vuoristoradassa mutta tuo oli ainakin kymmenen kertaa hurjempi ja siistimpi. Kunnon Villi Länsi-tyyliin pauketta, poksumista, ammuksien pauketta, pitkiä pimeitä tunneleita ja sitä vauhtia. Niin siistiä. Me puristettiin J:n kanssa välillä vähän kauhusta tangosta kiinni kun poika meidän välissä nosti käsiä ilmaan ja huusi "Lisää". Se pimeä tunneli oli oikeasti pimeä, siellä ei tosiaan tiennyt mitä edessä oli ja se kesti ja kesti. Käytiin vielä illalla valojen sytyttyä toinen kierros tuossa vuoristoradassa ja se oli vielä toisellakin kierroksella ihan yhtä hurja. Ihan paras!

Toinen ihan hurja juttu oli kummitusjuna/kauhutalo, mikä ikinä se nyt olikaan. Poika kinusi ja halusi sinne mennä ja niinpä me mentiin. Siellä istuttiin sellaisissa kuppimallisissa vaunuissa, mitkä pyöri ja mitkä kulki ympäri sitä taloa. Taakse ei nähnyt, välillä ei eteenkään kun mentiin sivuttain ja vaunu saattoi kääntyä ihan yllätäen. Tuo kauhutalo oli tehty tosi mageesti, se oli oikeasti aika karmiva. Siellä oli tosiaan pimeää ja tosi hienosti toteutettu esim. hologrammein heijastettu haamujen ja luurankojen tanssiaiset ja illallispöytä. Poika oli koko kierroksen pää polvissa poikittain meidän välissä ja kun hypättiin vaunusta pois, niin toinen hihkui ihan tosissaan "uudestaan uudestaan".

Hieno pitkä päivä oli kiva päättää siihen upeaan valoshowhun ja ilotulitukseen. Ja mikä vielä ehkä mainitsemisen arvoista niin sen pitkän ja tapahtumarikkaan päivän jälkeen poika pysyi hereillä vielä sen puolen tunnin junamatkan takaisin hotellille ja jaksoi kitisti kävellä junalta ne viimeiset parisataa metriä ilman valituksia. Tosin huoneessa ehti sitten just ja just ottaa vaattet pois ja kaatua suurinpiirtein sängylle kun uni iski.

Uhma, uhka vai mahdollisuus?

Miksi se pitää aina välillä olla niin pirun hankalaa? Tänään taas on joku uhmailun huippu käynnissä, joka asiasta pitää vääntää ja tapella. Yksi isoin asia mistä meillä väännetään on se pukeminen, lähinnä se ulkovaatteiden pukeminen. Varmasti (turhankin) tuttu aihe myös monille muille. Välillä tapahtuu yllätyksiä ja poika saa ulkovaatteet päällensä ilman valitusta, mutta enemmänkin sääntö kuin poikkeus on, että niistä väännetään ja tapellaan. Ja sitten ollaan myöhässä tai ainakin kovalla kiireellä menossa. Ja tämä lähinnä vain omien vanhempien kanssa, muiden kanssa pukeminen onnistuu huomattavasti helpommin. Tietysti muut saattavat myös herkemmin lähteä pukemaan poikaa puolesta. Periaatteesta en itse pue poikaa puolesta, koska toinen osaa pukea itse. Tottakai hankalissa kohdissa autetaan ja vierestä neuvotaan mutta puolesta ei tehdä. Tästä pohjaa tosin hieman vie kun poika esim. uinnissa tai tanssitunnin jälkeen katsoo kateellisena vierestä kun kavereille puetaan vaatteet puolesta päälle ja meidän poika joutuu ahertamaan itse. Siinäpä sitten selitellään miksi muille samanikäisille vanhemmat pukee puolesta päälle ja meidän poika joutuu itse pukemaan.

Itse en aina jaksa oikein ymmärtää, että vaikka oltaisiin lähdössä jonnekin kivaan paikkaan, niin silti pitää vääntää siitä pukemisesta. Ymmärtäisin jos poika ei haluaisi lähteä, eikä sen takia pukisi mutta kun toinen haluaa lähteä, mutta ei halua pukea, eikä myöskään halua lähteä ilman niitä vaatteita. Kerran on autosta kävellyt talvella sukkasilteen kotiin kun ei kenkiä suostunut pukemaan ja aivan huikea loukkaantuminen ja marttyyri oli tämän kokemuksen jälkeen. Toisinaan myös siitä muuten niin reippaasta ja omatoimisesta pojasta tulee ihan täysin osaamaton ja tietämätön kun pitäisi pukea, "mitkä on housut?". Sanoisinko jopa, että melko raivostuttavaa.

Mutta pientä perspektiiviä voi tietysti hakea alkuvuodesta tehdystä FB-päivityksestä, missä olin valitellut myös tätä lievähköä ongelmaa pukemisen kanssa "Esimerkiksi tän päiväisen kokemuksen jälkeen kun jätkä reikäpäänä ottaa apinaraivareita huutaen, kiljuen, potkien, lyöden, sylkien ja loppujen lopuksi lähes itsensä päälleen oksentaen ja kaikki ihan vaan sen takia, kun äiti kielsi nuolemasta pipoa uloslähtiessä. Eikä se ottanut aikaa kun reilut pari tuntia. "Luonnetta" siis selvästi löytyy!" Tähän verrattuna täytyy kyllä myöntää, että tänään selvittiin melko helpolla, kukaan ei oksentanut, eikä sylkemistä ollut ja selvittiin noin puolessa tunnissa. Voisiko sanoa, että tässä vuoden aikana on kuitenkin kehitystä tapahtunut?

Tänään siis tapeltiin kerhoon lähtiessä vaatteet päälle, seuraava pari erää otettiin vielä kerhon pihalla ihan älyttömistä asioista ja poikaa haettaessa sain vielä kuulla, että meidän poika oli ollut kerhossa tänään ainoa ketä piti puhutella ihan kunnolla ja pistää jäähylle. Nyt on vissiin myöhäistä toivoa, ettei tänään olisi herännyt ja noussut sängystä ollenkaan.

Mutta jotain hyvääkin. Vanha kerhotäti oli tänään sijaistamassa. Jeee. Juteltiin pitkään pojan uhmailusta ja nykyisestä käytöksestä (näki kun käytiin pojan kanssa tiukempaa keskustelua saako äitiä tuuppia ja haukkua ilkeäksi. Päädyttiin muuten siihen, ettei niin saa tehdä ja lopulta poika pyysi kyynel silmässä anteeksi!) ja kenties luottamuksen osoituksena vanhalle tutulle kerhotädille oli poika sitten tänään uskaltanut isotella ja testailla kerhossakin. Uhkaus siitä, että soitetaan vanhemmille oli sitten viimein tehonnut ja pahin hölmöily loppunut.
Sain myös kuulla, miten reippasti oli meidän poika aikaisemmin syksyllä antanut palautetta tästä uudesta kerhotädistä tälle vanhalle "Mikset sä voi tulla takasin tähän meidän ryhmään ja toi toinen mennä takas sinne mistä on tullukin!" Tirsk. Tiedän, et skidisti ilkeä heitto, varsinkin kun molemmat kerhotädit oli ollut vieressä, mutta kyllä se silti toi hymyn huulille. Ja ainakin tuo vanha kerhotäti nauroi sitä kertoessaan.

Kyllä sen heti huomaa, kun vanha kerhotäti on edes päivän sijaistamassa, heti saadaan ihania taideteoksia <3

Ja ihan varmuuden vuoksi loppuun vielä tiedoksi, ettei vaan kenellekään jää epäselväksi niin vihaan sitä joka on joskus keksinyt sanoa, "On hyvä, että lapsella on luonnetta."

Joulu - ihmisen parasta aikaa

Saanen ilokseni ilmoittaa, että tänään on tasan kuukausi jouluaattoon. Jiihuu. Nyt voi alkaa sitten kunnon joulufiilistely ja intoilu, tätä on odotettu!

Myös viikonloppu oli melko jouluinen, tai ainakin lauantai ja sunnuntai. Perjantai oli taas kunnon mielensäpahoittaja-päivä kun kaikki tuntui menevän pieleen ja ehkä kirkkaimpana kruununa päivälle oli kun puhelin hyökkäsi kohti katua ja lasi meni rikki. Voin kertoa, että kyllä, ihan vain hiukan vitutti harmitti. No, toivotaan että tuon saa vielä korjattua, eikä siitä tarvitse ihan omaisuutta maksaa, puhelin kuitenkin toimii vielä ja on ihan käyttökelpoinen. Mutta onneksi oli perjantaissa jotain hyvää ja yksi sellainen asia oli pojan meno mummin ja vaarin luo yökylään, pientä hermolepoa sen osalta. Vapaailta käytettiin J:n kanssa villisti leffassa, käytiin katsomassa Mielensäpahoittaja. Aika epäileväisenä lähdettiin tuota katsomaan mutta pakko myöntää, että oli positiivinen yllätys, tykättiin. Yksi tosi iloinen piristys tuohon perjantaihin oli ehdottomasti lumi, ihan parasta. Se piristää kyllä heti mieltä ja myös joulufiilistely kasvoi heti.

Lauantaina saatiin vieraita Kotkasta ja suunnattiin keskustaan Stockan jouluosastolle sekoamaan kaikesta niistä ihanuuksista. Itse olin lähinnä seuraneitinä, mutta ihan en tyhjin käsin kuitenkaan päässyt lähtemään tuolta kotiin. Täytyy ehdottomasti mennä vielä uudestaan käymään ennen joulua, paratiisi. Niin ja lauantaina soi meillä myös ekat joululaulut tälle vuodelle. Ah, ihana Samuli Edelmann. Ja illalla vielä herkuteltiin koko perhe iltapalaksi joulutorttuja, ihan parhautta. Kiitos pojan kummitädille käynnistä, aina ilo! <3

Sunnuntaina mentiin seuraamaan Aleksin joulukadun avajaisia ja jouluparaatia. Aina yhtä ihanaa. Tällä kertaa ei edes yritetty seurata paraatia Aleksin varrelta vaan mentiin suosiolla Espan puolelle, mistä saatiinkin ihan loistava paikka ja oli hyvin tilaa katsoa paraatia. Mutta oliko vaan meidän mielestä vai oliko paraati oikeasti lyhyempi kuin aikaisempina vuosina? Jotenkin tänä vuonna tuntui niin kovin lyhkäseltä ja oli nopeasti ohi.

Samalla myös vilkastiin Stockan jouluikkuna, mutta koska niin moni muukin oli päättänyt vilkaista tuon ikkunan niin vilkaisu jäi melko pintapuoliseksi. Sovittiin, että mennään uudestaan joku toinen päivä katsomaan tuota ikkunaa ihan rauhassa. Näytti nimittäin aika kivalta ja hienolta.

 Viikon päästä alkaa joulukuu, jippiii!

Shoppailemassa kahdestaan

Välillä pojan kanssa on kiva käydä shoppailemassa kahdestaan. Viikolla käytiin pyörähtämässä kahdestaan Ikeassa ja Kodin1:ssä ja voisin jopa väittää, että molemmille meistä melko mieluisa käynti. Ikeassa poika spurttasi jo alaovilta leikkipaikan luokse, tunti pojalle leikkiaikaa ja itselle omaa aikaa ja rauhallinen kierros Ikean ympäri. Ihana tunti. Kun hain pojan leikkipaikalta niin oli poika saanut omasta mielestään hyvän idean "Äiti mulla on hyvä idea, se on nakkisämpylä ja cokis.". Eli pojan kokemus Ikeasta oli tällä kertaa tunti leikkipaikalla ja sen jälkeen nakkisämpylä ja toiveesta poiketen kylläkin jaffa.

Kodin1:ssä liukuhihnan yläpäässä poika kysyi saako mennä leluosastolle ja suuntasi samantien sinne odottamaan ja ihailemaan leluja. On ihana kun poika on jo sen verran iso ja voi luottaa, että toinen voi mennä aina välillä leluosastolle odottamaan. Poika tietää (ja aika hyvin muistaa) säännöt, ettei leluista lähdetä minnekään, niillä ei siellä leikitä, eikä tosiaan kenekään matkaan lähdetä tai leluja kuljetella minnekään ja jos joku yrittää lähteä kuljettamaan jonnekin niin silloin huudetaan ja kovaa.

Näky leluosastolla oli aika hellyyttävä kun menin katsomaan mitä poika on keksinyt. Ja samantien alkoi myös lelujen esittely ja käytiin läpi mitä kaikkea kuulemma voisi kirjoittaa joulupukille "Äiti, voisit ottaa kans kuvia ettei unohdu ja pukki näkee mitä nää on.". Tässä nyt siis näitä mahdollisia juttuja pukin kirjeeseen ja loppuun vielä muutama kuva Jumbon citymarketin leluosastolta, mitä siellä aina käydään ihailemassa "niin mutta vanhemmat, kun noi olis vielä alennuksessa!".

Meillä oli siis oikein kiva shoppailureissu pojan kanssa, vaikka reissulta ei saatukaan yhtään mitään mitä lähdettiin hakemaan. Tosin ei me kotiin kuitenkaan tultu myöskään tyhjin käsin. Pojan vaatimattomuudesta ehkä kertoo jotain se tokaisu kotimatkalla "Tää ei ollu yhtään niin tylsä shoppailumatka äiti sun kanssa kun aluksi luulin!". No kiva, et kelpas käydä leikkipaikalla, sit syömässä nakkisämpylää ja sen jälkeen mennä toiseen kauppaan leluosastolle ihastelemaan ja katselemaan, ilman että piti kiertää mukana ympäri kauppaa. Mutta kulta olihan meillä silti kivaa, kiva kun tykkäsit ja aina sun vuokses. <3