Hiihtoloman kuudes päivä

Lauantaina suunnattiin luistelemaan, oli luvattu aurinkoista päivää niin mikäpä sen kivempi. Tosin vähän arvelutti, että miten kova tungos Jääpuistossa on aurinkoisena lauantaina mutta hyvin mahduttiin joukkoon.

Poika viipotti jäällä kuin vanha tekijä ja nyt huomasi hyvin sen eron, kun viime kerrasta ei ollut kun reilu viikko. Tällä kertaa poika päätti heti, ettei ota sitä telinettä ollenkaan avuksi vaan luisteli koko iltapäivän ilman aputukea. Tottahan pyllähdyksiä sattui ja vähän väliä jotain paikkaa pideltiin kun tömähti jäähän muttei kuitenkaan mitään vakavaa. Itseluottamus oli pojalla selkeästi myös nyt korkealla luistelun suhteen, kun vähän piti jo harjoitella luistimilla hyppelyä ja pyörähdyksiä. Ihan hurjan siistiä.

Hyvin huomasi myös omassa luistelussa miten se alkoi jo tuntumaan luontevammalta, eikä ollenkaan enää niin jäykkää ja vapisevin jaloin menemistä. Nyt uskalsi jo vähän kokeilla vauhdin lisäämistä, sirklaamista ja nopeita pysähdyksiä. Ei se meno vieläkään mitään lentävän notkeaa ole, mutta fiilis alkaa olla jo vähän rennompi. Sen jälkeen kun nyt noin kymmenen vuoden tauon jälkeen viime talvena nuo luistimet ostin ja taas pitkästä aikaa lähdin luistelemaan, niin en oo kaatunut kertaakaan ja se vähän kummittelee aina siellä takaraivossa. Sitä kaatumista yrittää varoa ihan viimeiseen asti ja vähän se pelottaa että kuinka pahasti se voi sattua (ja varsinkin hävettää) mutta toisaalta tuntuu, että vois olla helpompi jos se kaatuminen vaan tapahtuis niin ei se ehkä kummittelis siellä mielessä samalla tavalla. Tietysti siinä voi myös olla se riski, ettei sen jälkeen enää uskalla luistimille ollenkaan

Iltapäivä ja vielä jonkun matkaa iltaakin vierähti siinä Jääpuistossa luistelemassa ja kivaa oli. Oltiin ehkä noin viitisen tuntia siellä ja tottahan välillä istuttiin syömään grillimakkarat ja sitten taas juomaan kaakaot munkkien kanssa mutta silti on pakko olla todella ylpeä miten hyvin poika jaksoi luistella. Ja salaa olin myös ylpeä itsestäni, miten hyvin jaksoin. Siinä samalla kun me pojan kanssa luisteltiin ehti J katsoa kahviossa lämmittelen myös tabletilta yhden lätkämatsin kahvikupillisen kanssa ja näin kaikilla oli kivaa tekemistä.

Yksi parhaita puolia näissä ulkona vietetyissä touhukkaissa päivissä on se miten nopeasti illalla uni tulee. Ja ei tarvinnut lauantaina tosiaan turhan kauaa odotella unen tuloa, hyvä jos pään ehti tyynyn asti laittaa kun uni jo vei.

Hiihtoloman viides päivä

Perjantai, teoriassa hiihtoloman vika päivä, otettiin chillisti ja varattiin liput leffaan. J oli sopinut kavereiden kanssa menevänsä katsomaan jotain mitä mä en halua edes nähdä, eikä pojalla ikä riitä, niinpä me valittiin pojan kanssa jotain mikä meni suurinpiirtein samoihin aikoihin. Käytiin katsomassa Alvin ja pikkuoravat reissussa. Oli jännä mennä pitkästä aikaa pojan kanssa kahdestaan leffaa kun voitiin valita paikat jostain ylemmiltä riveiltä ja valittiinkin heti paikat ylimmältä riviltä ja keskeltä.

Siitä on aikaa kun oon viimeksi leffateatterissa istunut muualla kuin eturivissä ja olin jo ihan unohtanut miten paljon jalkatilaa nykyään noissa saleissa onkaan. Ite muistan sen ajan kun piti nousta seisomaan aina jos joku halusi mennä ohi, nyt ei tarvinnut. Vieressä istuneet varmaan ihmetteli kun pyörittelin ja heiluttelin jalkoja ihan innoissani ennen leffan alkua. Oon muutenkin vähän huono istumaan täysin paikallani pitkiä aikoja ja lähes aina jossain vaiheessa alkaa se penkissä pyöriminen ja asennon vaihtaminen, joten se leveämpi jalkatila oli todella mieluisa juttu.

Leffan jälkeen otettiin vielä porukalla suunnaksi Nordis ja HIFK:n matsi. Poika on nyt tehnyt melko selväksi, ettei niin tykkää lätkämatseista mutta suostuu silti lähtemään mukaan. Tätä helpottaa vielä lisää se jos mukana on pojalle tabletti millä saa pelata kun me seurataan matsia. Ja nyt kun oli vielä leffasta jäänyt karkkeja jäljelle niin 3 kertaa 20 minuuttia meni melko kivuttomasti. Vaikka itse matsia poika ei niin kauheasti jaksa seurata, niin silti tykkää käydä hakemassa nimmareita ja välillä ottamassa vähän yhteiskuvia. Ja fanituotteet on myös se juttu.

Perjantai oli oikein kiva vähän rennompi päivä ja kunnon herkuttelupäivä. Leffa oli hyvä, myös pojat oli tykänny siitä omastaan ja HIFK:n matsi oli hyvä, vauhdikas ja viihdyttävä ilta, ja onhan se aina kiva käydä katsomassa matsia kun oma jengi voittaa.

Hiihtoloman neljäs päivä

Eli torstai ja sehän on pojan tanssipäivä ja tanssitunti oli ihan normaalisti hiihtolomasta huolimatta. Torstaina ilma ei kauheasti houkutellut ulkoilemaan mutta lähdettiin silti käymään vähän ulkona ennen tanssitunnille menoa, ettei päivä ihan ohi päässyt valumaan.

Päivä oli melko harmaa ja pilvinen, sekä tuuli kylmä mutta kyllä se pienikin ulkoilu vaan tekee silti aina hyvää. Jotenkin myös tuntuu, että ihan tuollainen pienikin ulkoilu tuo kummasti ryhtiä päivään ja piristää. Sekä tuollaisen melko vilkkaan ja energisen lapsen kanssa se ulkoilu on melko toimiva vaihtoehto siihen energian purkamiseen. Uunisaaressa poika pääsi juoksemaan, hyppimään, kiipeilemään ja heittelemään vähän lunta ja jäätä veteen, mikä tuntui olevan ihan käsittämättömän hauskaa. Hihiteltiin myös kaikki kolme kun joutsenet oli pyllyt kohti taivasta. Ja kyllä, tietysti siitä piti myös ottaa kuvia, taas kunnon luontokuvia.

Pitkästä aikaa myös tuli otettua asukuvia. Ajatus asukuviin lähti, kun päälle löytyi kaapin perukoilta vanha Ralph Laurenin neulepaita, mitä ei tosiaan ole tullut todella pitkään aikaan käytettyä. Paita on sen värinen, että jotenkin en sitä halua käyttää jos hiukset on huonossa värissä, en tiedä mikä siinä on mutta jos juurikasvu on päässyt pitkälle tai väri muuten kovin haalistunut niin tämä paita aina jää sinne kaappiin ja päälle valikoituu joku toinen. Nyt kuitenkin ihastuin paitaan taas tosi paljon, se oli kiva piristys harmaaseen päivään. Ja ainakin mun mielestä toimi kivasti tämän hetkisen hiusvärin kanssa.

 Ja ei ehkä pitäis myöntää tätä täällä julkisesti mutta kun poika sitten vietiin tanssitunnille ja kun meillä se kolme varttia siinä oli aikaa ja Hesburger vieressä niin voi varmaan päätellä mitä me siis tehtiin siinä odotellessa. Tuli taas sellainen vuoden vanhemmat -olo kun lapsi viedään harrastamaan liikuntaa ja itse istutaan mussuttamassa hamppareita. No mutta ei me kuitenkaan joka viikko tätä tehdä, eikä edes joka toinen viikko. Ja poika sai ruoan heti kun päästiin kotiin ja sai vielä paljon terveellisemmän ja monipuolisemman kun mitä vanhemmat sai.

Hiihtoloman kolmas päivä

Eli keskiviikko oli tuttuun tapaan uintipäivä, eikä tälläkään viikolla ollut poikkeusta, uimakoulusta ei ollut hiihtolomaa. Uimakoulun takia päivälle ei mitään kauhean suurta viitsitty suunnitella, varsinkin kun edellisen päivän pojan lasketteluharjoitukset vielä vähän painoi ja tuntui jaloissa. Annettiin pojalle ideoita mitä voitaisiin tehdä ja hän sai valita, lähdettiin iltapäiväksi munkan rantaan.

Matkalla nähtiin useita lumiukkoja ja siitähän se ajatus sitten lähti, poika halusi että tehdään lumiukko. Tehtiin siis rannalle lumiukko. Se on hauskaa kun poika oikein painotti, että tehdään kaikki yhdessä lumiukko. Alun jälkeen siinä huomasin itsekseni tekevän lumiukkoa, äiti tekee, isi seuraa vierestä ja poika viipottaa pitkin rantaa omiaan. Viimeksi jo kun munkan rannalla käytiin niin en jäälle enää halunnut mennä kun natina oli jo niin kovaa ja kiellettiin pojaltakin jäälle meno. Nyt poika näki jäällä muita ja päätti, että kun jää kestää muita niin kestää myös häntä ja lähti jäälle seikkailemaan. Vähän jännitti seurata siitä rannalta, mutta hyvin jää tuntui vielä kantavan vaikka poika sitä kepillä yritti oikein rikkoa.

Ennen uintiin lähtöä käytiin vielä syömässä Cafe Torpanrannassa ihanat salaatit. Salaatti oli hyvä vaihtoehto just ennen uintia, sillä siitä ei liian täyteen tullut mutta kuitenkin nälkä lähti ja sellainen sopivan kylläinen olo. Kivalle päivälle vielä kiva ilta kun uimakoulu meni pojalla hyvin ja toinen jaksoi treenata koko sen puoli tuntisen altaassa. Aina ei niin kovin erikoista tarvitse onnistuneeseen ja kivaan päivään, keskiviikko oli kiva päivä.

Hiihtoloman toinen päivä

Hiihtoloman toinen päivä vietettiin melko vaihtelevin fiiliksin rinteessä, pojan eka kerta suksilla. Jo viime talvena haaveiltiin, että oltaisiin ehditty poikaa rinteessä käyttämään mutta jostain syystä se jäi. Alkuun suunniteltiin, että laitetaan poika tänä talvena hiihtokouluun mutta toi kolmen viikon matka jotenkin sai unohtamaan koko hiihtokoulun ja niinpä nyt vaan päätettiin lähteä testaamaan ihan keskenään.

Ajettiin tiistaina Talmaan, vaikutti tähän tarkoitukseen just sopivalta paikalta. Talma on sopivan lähellä ja sieltä löytyvä Werner Park vaikutti oikein sopivalta meidän pojalle, koska siltä varalta jos laskettelu ei lähde luonnistumaan niin löytyy myös pulkkämäki, sekä liukurit ja stigat paikanpäältä. Pojalle vuokrattiin varusteet paikanpäältä mutta itselle en nyt tällä kertaa suksia ottanut. Tuntui helpommalta lähteä poikaa auttamaan ekaa kertaa ilman suksia, koska viime kerrasta kun oon itse suksilla ollut, on vierähtänyt jo reilut kymmenen vuotta.

Ekat pari tuntia oli tuskasia. Ihan ensimmäset pari laskua meni melko mukavasti, mutta sitten pojalle iski jokin epävarmuus, turhautuminen ja kiukku. Järkyttävää itkua, huutoa, tappelua ja itkua, mikään ei ollut hyvin eikä hyvä. Siinä kun kaikki ympärillä tuijottaa meitä, poika huutaa ja raivoaa kyyneleet valuen kävi mielessä, että mennään liukkaasti palauttamaan varusteet ja häivytään niin kovaan kun meidän autolla pääsee, eikä palata enää koskaan. Sen sijaan kuitenkin, haettiin autosta meidän eväät, tehtiin tulet ulkogrilliin ja grillaattin makkarat ja hengähdettiin hetki auringossa. Ja miten se grillimakkara voikin maistua niin hyvälle näin talvella ja vielä ulkona grillattuna ja syötynä.

Pieni hengähdystauko teki hyvää tai vois kai melkein sanoa, että ihmeitä. Pojalle sanottiin, että voidaan kokeilla uudestaan tai sitten kerätään kamat ja häivytään, mutta kaikki huutaminen, itkeminen ja kiukuttelu saa nyt jäädä ihan täysin pois. Poika halusi kokeilla uudestaan. Muutaman kerran mentiin yhdessä rauhassa auraten, minkä jälkeen huomasin että poika pärjäsi jo itsekseen. Eikä sit kauaa mennyt kun poika uskalsi lähteä harjoittelemaan jo käännöksiä ja pujottelemaan rinteessä olleita pehmotolppia.

Ihan huikea muutos pojassa ja aivan mahtava nähdä miten luontevasti laskeminen lähti lopulta kuitenkin luonnistumaan. Siinä kun itsekin vähän hämillään seurattiin sitä pojan muutosta aikaisempaan ja sitä huikeaa kehitystä, niin tuli muutama ulkopuolinenkin sanomaan, että eivät meinanneet uskoa kyseessä olevan sama poika kenen näkivät aikasemmin kiukuttelemassa rinteessä. Naureskeltiin, että nyt ei varmaan poikaa saada enää kotiin edes lähtemään ja niinhän siinä lopulta tosiaan myös kävi. Rinteet meni kiinni puol ysi, poika malttoi vaihtaa kengät jalkaan puoli tuntia ennen sitä, että ehti myös vähän pulkkamäkeen sekä stigailemaan,  ja ihan viimeiseen asti siellä piti tietysti myös viipyä. Kuus tuntia oli väliä siinä kun lasketteluvarusteet haettiin ja palautettiin, ja se on mun mielestä aika kiitettävä aika noin ekakertalaiselle. Ja voin kertoa, että oma polte rinteeseen vaan kasvoi tuossa päivän aikana, nyt hinkun ja kaipuu takaisin suksille on todella kova, vaikka samalla ajatus myös hieman jännittää.

Loppuun vielä pieni video pojan taidonnäytteestä suksilla. Aika hyvin, eikö?