@ Tavastia

Tavastia, tuo legendaarinen paikka, missä jokaisen vähänkin musaa diggaavan stadilaisen pitää olla käynyt, tietysti muidenkin mutta etenkin stadilaisen. Pakko myöntää, että kovin montaa kertaa ei ole tullut tuolla käytyä, muutama kuitenkin ja pari viikkoa sitten tuli "taas" yksi kerta lisää. Ja se mikä isoin juttu, niin pojan eka kerta Tavastialla.

Pari viikkoa sitten oltiin lauantaina taas aamupäivällä keskustassa pojan tanssitunnilla ja siinä odotellessa selailin Metro-lehteä ja silmiin osui Roope Salmisen & Koirien ikärajaton levynjulkkarikeikka Tavastialla. Sinne. Me oltiin pojan kanssa puhuttu, että mentäisiin Korkeasaareen tanssitunnilta suoraan. Olisi väärin pettää sopimus, joten siihen tehtiin nyt vain pieni muutos. Tanssitunnin jälkeen nopea visiitti himassa, vähän sopivammat vaatteet päälle ja nopealle happihyppelylle Korkeasaareen ennen Tavastialle menoa. Korkeasaaren kierros jäi aika köyhäksi, nähtiin tosi vähän mitään, osuttiin selkeästi eläinten päikkäriaikaan. Yks juttu kuitenkin jäi reissulta mieleen ja se oli ehdottomasti lumileopardin ääntely. En muista koskaan kuulleeni sitä ja kun vielä oltiin ihan tämän eläimen vieressä niin kokemus oli aika huikea.

Levynjulkkarit alkoi Tavastialla kolmelta ja mentiin paikan päälle just ennen sitä, ihan tarkotuksella, kun ei tuon 5v.:n kärsivällisyydellä sinne olisi voinut liian aikaisin mennä odottelemaan. Poika ehti odottamaan keikan alkua ehkä kymmenen minuuttia ja jo sinä aikana ehti kuulua monta kertaa "Eikö ne alota koskaan?". Sanoin pojalle, että huomaat kyllä kun bändi tulee lavalle, kaikki lavan edessä odottavat tytöt alkavat kiljumaan. Poika ihmetteli vähän aikaa tätä ihan ihmeissään mutta totesi sitten kolmelta kädet korvilla, että en valehdellut.

Toi ikärajaton levynjulkkarikeikka oli hauska, tosi kiva juttu. Mutta, en tiedä oonko koskaan tuntenut itseäni niin vanhaksi. Se oli ihan kauheeta, mulla oli tosiaan sellanen äiti-fiilis siellä. Ihan kauheeta. Mut meno oli hyvä Tavastialla ja bändi veti hyvin. Pojalle bändi ei ollut kauhean tuttu, mutta hyvin viihtyi, vaikka selvästi vähän jännitti. Keikan jälkeen totesi, ettei osannut edes kuvitella, että keikat olisi tällaisia, niin siistejä. Toivottavasti näitä ikärajattomia keikkoja saataisiin siis lisää!

Tää oli pojan eka kerta Tavastialla, eka klubikeikka ja toinen kerta ylipäätään livekeikalla. Ja toivottavasti näitä tulee vielä paljon lisää. Keikan jälkeen poika halusi jäädä vielä jonottamaan yhteiskuvaan bändin kanssa ja niinhän me jonotettiin. Jonosta kurkittiin mallia kun muut kävi ottamassa kuvat bändin kanssa ja poika treenasi poseerauksia. Sitten kun se oma vuoro vihdoin tuli, tuli myös ihan jäätävä jäätyminen ja pakokauhu. Vaikka bändi otti pienen faninsa tosi kivasti vastaan, niin kuvasta tuli melko koominen kun puolväkisin pidän poikaa siinä mukana. Ja mun ei ollut tarkoitus edes olla kuvassa mukana. No, eräänlainen muisto tuokin.

Kiitos Roope Salminen & Koirat!

Happea keskittymiseen

Tykkään, että joka päivä pitäis päästä vähän ulos haukkaamaan happea ja varsinkin pojan päästä purkamaan energiaa. Joskus oli ajatus, että harrastuspäivinä olis hyvä säästellä voimia sinne harrastukseen, että voimat sitten varmasti riittää mutta nyt on ajatus vähän muuttunut. Nyt ennen harrastuksia mielummin otetaan pieni energian purkaminen ja kun pahimmista höyryistä on päästy eroon niin keskittyminen paranee kummasti, eikä homma mene ihan sähläämiseksi. Ja uskokaa, tätä on nyt testailtu useina viikkoina, varsinkin keskiviikkoisin eli uintipäivisin ja on ollut ilo huomata niitä muutoksia ja eroja sitten käytöksessä siellä altaassa.

Se ero käytöksessä ja keskittymisessä voi olla aivan valtava, onko ennen uintia vain rentoiltu päivä kotona ja leikitty rauhassa vai onko käyty vähän haukkaamassa happea, juoksemassa ja hyppimässä ulkona. Meidän pojan kohdalla toimii huomattavasti paremmin, että koko päivä mennään ja tehdään, kun vaan kotona löysäiltäisiin ja säästeltäisi voimia, sillon sähläystä ja turhaa esiintymistä on ihan liikaa. Ja oikeasti, jos päivä on löysäilty niin kyllä se sama löysäily jatkuu myös vielä siellä altaassa, se vetelä-moodi jää päälle, eikä oikein jaksa mitään.

Muutama viikko sitten käytiin taas Munkan rannassa ennen uintia. Se on jotenkin niin kiva ja helppo paikka käydä ulkoilemassa ennen uimakoulua, kun on ihan siinä meidän uintipaikan vieressä. Poika uskaltautui vieläkin jäälle juoksemaan, kun näki siellä muitakin olevan ja hyvin tuntui kestävän, vaikka toinen oikein yrittämällä yritti saada jäätä rikki hyppimällä ja kepillä hakkaamalla. Mutta oikeasti tuo muutaman hetken pyörähdys ja juoksentelu tuolla rannalla auttoi kummasti siihen ohjeiden kuunteluun altaan reunalla ja jaksamiseen altaassa. Se on ihan parasta. Oon aina ihan onnessani, kun poika saa karsittua sen turhan sähläämisen pois ja pääsee kunnolla näyttämään taitojaan ja osaamistaan, sillä se liian usein jää sinne esiintymisen ja sähläyksen taakse piiloon.

Vähän lapsivapaata

Reilu pari viikkoa sitten oli tiedossa vanhempien vapaailta ja liput Sunrise Avenuen keikalle. Poika ilmoitti samalla kun lähti mummin ja vaarin luo jäävänsä yökylään kahdeksi yöksi. Mikäpä siinä, eihän me nyt sitä kieltämäänkään, kun se sopi myös mummille ja vaarille.

Ekaa kertaa päästiin kunnolla Sunrise Avenuen keikalle, aikaisemmin kun on bändiä nähty muutaman kerran vain muutamien biisien verran mm. Helsinki-päivän konsertissa. Nyt tosin ei ollut mikään ihan perinteinen jäähallikeikka, kun mukana oli Wonderland-orkesteri.

Keikka oli upea, bändi oli upea, orkesteri upea ja sanomattakin selvää, että Samu oli upea. Biisejä oltiin sovitettu jonkun verran uusiksi orkesterin takia ja vaikka uudet sovitukset oli loistavaa työtä niin silti kaipasin ehkä hieman enemmän sitä menoa, itellä olis ollu ehkä vähän enemmän sellanen pomppu-fiilis, kun mitä nämä orkesteriversiot antoi irti. Mutta ei silti, ei saa käsittää väärin, keikka oli upea. Vähän tosin kävi kateeksi sieltä sivukatsomosta sinne permannolle, missä oli loistava fiilis läpi koko keikan, kun meillä taas oli melko hiljaista ja rauhallista läpi keikan. Tästä aiheesta olisi helppo jatkaa pidempääkin mutta tyydyn nyt vain ihmettelemään ääneen, että miksi ihmeessä ihmiset tulevat keikalla räpläämään kännykkäänsä koko keikan ajaksi? Ei vaan voi ymmärtää.

Puhuttiin J:n kanssa jo keikalle mentäessä, että kun ei oikein tiedä mitä keikalta odottaa niin olo on vähän jännittynyt, vaikka toisaalta se on ihan sama mitä Samu laulaa, se kuulostaa silti hyvälle ja sitä kuuntelee mielellään. Ja se tosiaan piti paikkansa, Samun ääni on ihan mieletön ja kaikki tuntuu kuulostavan hyvälle. Eikä siinä myöskään silmiin satu, varsinkin ne hiukset.

Sunnuntaina nautittiin lapsivapaastapäivästä hyvin rennosti. Ensin pitkät yöunet, käytiin ulkona syömässä, vähän irtareita ja poppareita ja leffaan. Aika luksusta. Käytiin katsomassa se kotimainen Äkkilähtö. Mainosten perusteella en ollut ihan täysin vakuuttunut leffasta mutta leffa oli hyvä, tykkäsin paljon. On ihanaa kun kotimaiset leffat on nykyään niin hyviä, niitä on tosi kiva katsoa.

Lapsivapaat on ihan luksusta, mutta onhan se kuitenkin ihan parasta kun koko perhe on kasassa. <3

Hiihtoloman jatkot

Meillä jatkui hiihtoloma pienesti vielä seuraavallakin viikolla, kun se ns. oma hiihtoloma oli ensin vietetty. Pojan serkut tuli viettämään osan hiihtolomastaan Stadiin ja kun serkukset niin harvoin näkee ja kun pappa meitä pyysi mukaan viettämään päiviä yhdessä niin suostuttiin ilomielin. Keskiviikolle sovittiin luistelutreffit Jääpuistoon ja poika oli ihan innoissaan kun sai jäälle muutakin seuraa kun pelkän äidin. Vaikka poika on huomattavasti serkkuja nuorempi, on toinen silti aina ihan tohkeissaan kun näkee serkkujaan. Toisaalta pojalla ei enempää serkkuja ole, joten kiva kun tulevat toimeen.

Serkukset ehti yhdessä luistella noin tunnin verran ja kun oltiin kaakaot yhdessä juotou, lähti muut jatkamaan matkaa ja me jäätiin vielä pojan kanssa kahdestaan toiseksi tunniksi luistelemaan ennen uimakouluun lähtöä. Oli muuten melko mielenkiintoista huomata tuona kertana, että kun poikaa oli ensin pari tuntia rasittanut luistimilla ennen uimakoulua, jaksoi poika keskittyä uimakoulussa huomattavasti normaalia paremmin. Kaikki se ylimääräinen säätäminen ja sählääminen puuttui kokonaan ja poika keskittyi täysin siihen mitä ohjaajat neuvoi. Ihan loistavaa.

Torstaina lähdettiin taas Talmaan porukalla. Ja jälleen oli poika innoissaan kun pääsi rinteeseen ja sai vielä seuraa sinne. Tosin tiedossa oli, että serkut haluaa isoon mäkeen, eikä poika voinut itsekseen heidän mukana lähteä, joten pappa tarjoutui vuokraamaan myös mulle sukset ja ostamaan hissilipun. Kahdentoista vuoden tauon jälkeen tuntui niin mahtavalle pukea monot taas jalkaan ja iskeä ne suksiin kiinni. Jännitin ihan hirveästi rinteeseen lähtöä ja pelkäsin, että olen jäykkä kun rautatanko mutta se lähtikin sujumaan huomattavasti luontevammin. Eihän se vielä sitä kauneinta ja rennointa laskua ollut mutta voin kertoa, että tuntui niin hyvälle ja nautin jokaisesta sekunnista. Ja mikä myös oli aika huippua, mahduin siihen kakstoista vuotta vanhaan laskettelupukuun ja etenkin niihin vanhoihin housuihin vielä, eikä napit lennelly tai saumat ratkeillu liikkuessa.

Poika oppi tällä reissulla käyttämään sompahissiä. Ja kun jonkun aikaa oli rohkeutta ja kokemusta kerätty pienemmän sompahissin kanssa, uskaltautui poika pienen ympäripuhumisen jälkeen lähteä laskemaan myös isoon mäkeen. Se ison mäen laskeminen ei tuottanut pojalle mitään ongelmia, vaan laskut sujui hienosti mutta kuten vähän arveltiinkin niin se hissi tuotti vähän haastetta, kun oli vähän vauhdikkaampi kun siinä pienessä mäessä. Isommassa mäessä se sompahissi nykäisee lähdössä vähän reippaammin ja hissi liikkuu kovemmin, ja se vaikeutti pojan liikkumista hissillä jonkun verran. Yksi kaatuminen hississä meinasi aiheuttaa sen, ettei poika meinannut enää suostua isoon mäkeen mutta sain onneksi taas puhuttua ympäri ja näin saatiin loppuun vielä hyvä kokemus ja muisto tuosta hissistä. Pieniä asioita, joilla voi jatkon kannalta olla iso merkitys. Muistan nimittäin itse kun lapsena opettelin laskemaan niin arastin hissejä tosi paljon ja kyllä, se vähän vaikeuttaa laskettelua.

Meillä oli neljän tunnin hissiliput ja kyllä aika viimeisiin minuutteihin asti tuli lippua käytettyä, eikä silloinkaan olis vielä millään halunnut lopettaa mutta oli pakko sillon jo lähteä suuntaamaan pojan tanssitunnille. Pääsin päivän aikana jonkun verran myös menemään rinteessä itsekseen, kun poika meni serkkujen kanssa ja en ehkä voi edes tarpeeksi hehkuttaa miten siistiä se oli ja miten hyvältä se tuntui. Rinteissä ei iltapäivästä enää ollut kun kourallinen muita laskijoita meidän lisäksi, joten aika itsekseen sai mennä, mikä oli ihan huippua. Ainoa, mitä siinä laskiessa ihmettelin, että miksi ihmeessä on pitänyt olla niin tyhmä, että on pitänyt näin pitkän tauon rinteestä. Tää on aina ollut se iso syy miksi oon talvesta tykännyt ja miksi nuorempana odotin aina talvea niin paljon.

Jotenkin vähän pelkäsin, että tää talvi saattaa mennä meidän osalta jonkun verran ohi kun alkutalvi meni niin sitä Aasian reissua suunnitellessa ja valmistellessa, ja sitten kun siellä reissussa itsessään meni se kolme viikkoa, ja kun vielä reissun jälkeen olin melkein kuukauden kipeänä. On kuitenkin ollut kiva huomata, että ollaan silti ehditty luistelemaan ja laskettelemaan niin, että voi sanoa pojan tänä talvena oppineen luistelun huomattavasti paremmin ja laskettelun melko kivasti. Ei huono ollenkaan.