perjantai 29. toukokuuta 2015

Karusellin kyydissä

Keskiviikkona oli Lintsillä synttärit ja Karuselli koko päivän ilmainen, halusin päästä sinne. Pojalla loppui vielä keskiviikkona viimeisetkin harrastukset, joten pieni lintseily sopi hyvin päivään. Keskiviikolle kun sattui vielä niin kaunis ja lämmin päivä niin vähän epäilytti, että miten kova ryysis Lintsillä olisi mutta ei siellä (ainakaan vielä) iltapäivällä ollut ollenkaan ryysistä, vaan ainakin ilmaisiin laitteisiin pääsi ilman suurempia jonoja ja välillä jopa poika sai ihan itekseen mennä.


Olis voinut kuvitella, että karuselliin olisi ollut jonoja, kun kerran ilmainen oli, mutta ei. Suoraan sai kävellä kyytiin ilman jonoja mutta onneksi ihan yksinään ei tarvinnut kuitenkaan olla. Kaks kierrosta käytiin pojan kanssa karusellin kyydissä, heti tullessa yks rundi ja vielä lähtiessä toinen, eikä enää jäänyt minkäänlaista hinkua päästä uudestaan. Ei edes pojalle. Vähän ehkä tylsä.



Tällä kertaa huomattiin myös Lintsillä yksi uutuus, vesilabyrintti. Ilmainen sekin. Poika tykkäsi, vaikka kastuikin aika komeasti. Eikä se kastuminenkaan haitannut, sen verran kivaa oli. Se mikä ehkä vähän haittasi, niin samaan aikaan labyrintissä oli aika paljon isompia lapsia, koululaisia ja he kun innoissaan sitä labyrinttiä yrittivät selvitä kastumatta niin pienempi seikkailija meinasi jäädä jalkoihin. Ja niinhän siinä myös kävi, että kerran poika jäi jalkoihin, tönäistiin kumoon niin, että otsa kynti maata ja samalla sai kunnon suihkun. Tönäisy oli ihan puhdas vahinko, tönäissyt poika säikähti itsekin, auttoi meidän pojan pystyyn ja tuli reippaasti pyytämään anteeksi. Ihana. Sen jälkeen ei meidän pätkä jäänyt enää isompien jalkoihin, vaan tyylikkäästi ohitteli vanhempia lapsia ja näytti mallia miten siellä mennään. Lopulta poika piti melkein väkisin jo repiä sieltä pois, ettei ihan kokonaan itteään kastele, kun niin lämmin ei kuitenkaan ollut. Voin vaan kuvitella, että kuumina hellepäivinä toi voi olla todella suosittu.


 Onkos muilla startattu jo Lintsikesä? Riittääkö lapsille ilmaiset laitteet vai pitääkö olla ranneke?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti