sunnuntai 3. toukokuuta 2015

The Vappu

Ihanaa alkanutta toukokuuta. Ihan mahtavaa miten lähellä se kesä jo on, toukokuu on ehkä just siksi yksi suosikeista kun kesä alkaa olla jo niin lähellä ja luonto heräilee ihan kunnolla kukoistukseen. Jos ei siis huomioida siitepölyallergioita ollenkaan. Vappu meidän osalta meni ilman mitään suurempia suunnitelmia, jotenkin ei jaksanut mitään suunnitelmia alkaa tekemään, vaan mentiin lähinnä fiiliksen mukaan.


Eipä vappuun mitään ihmeellistä kuulunutkaan. Iltapäivällä käytiin hoitamassa kauppareissu, mikä onneksi tehtiin vasta torstaina sillä kuultiin niin monilta valitusta keskiviikon ruuhkista ja järkyttävän pitkistä kassajonoista, niitä ei torstaina iltapäivällä nimittäin ollut. Kotona tehtiin vielä ruoka, syötiin masut täyteen torttilloista ja käytiin hakemassa mummi. Naureskeltiin autossa, että muut pistää parasta päälle, skumpat reppuun ja lähtee bilettämään, me vedetään lämpösesti päälle, haetaan mummi kyytiin ja mennään Lintsille pyörittämään lasta ilmaisissa laitteissa.


Ilta meni Lintsillä nopeasti, eikä laitteisiin tarvinnut sen enempää jonotella, melkein sai juosta aina kyytiin vaan. Se mikä ehkä vähän harmitti, kun ilmaiset laitteet meni näin vappunakin kiinni kaksi tuntia ennen sulkemista eli seittemältä. Tylsää varsinkin, kun oikein mainostettiin lasten vappua.


Aika rento vappuaatto siis, kiva ja rento. Illalla himassa vielä nautiskeltiin hetki partsilla ja pojan mentyä nukkumaan ja ihan vapun kunniaksi korkkasin vielä jopa kaksi tölkkiä jaffaa, niin villiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti