lauantai 30. toukokuuta 2015

@Seurasaari

Kevään viimeisen lauantain kunniaks tai ihan vaan koska oli aurinkoinen ja lämmin päivä, niin lähdettiin viettämään päivää Seurasaareen. Oon Seurasaaressa käynyt oman muistini mukaan kerran aikasemmin, J:n kanssa käytiin noin kuutisen vuotta sitten kun oltiin just lopetettu röökinpoltto ja yritettiin keksiä jotain terveellistä tekemistä ja ajatukset pois tupakasta. Ja pojallehan tämä kerta oli siis ensimmäinen.


Pojalle saarella oli paljon ihmeteltävää ja ihan uusia juttuja, kuten mm. kirkkoveneitä. Niitä sitten ihmeteltiin ja pojan selän takana hihiteltiin kun teini-ikäiset. Onneks poika ei nähnyt kun sinne oltiin myös piirrelty seinille kirkkoveneiden kuvia, niin ei sitten vielä ainakaan oppinut hihittelemään tälle asialle.


Saatiin iltapäivä kulumaan ihan heittämällä kun vaellettiin ympäriinsä ja jäätiin välillä ihmettelemään ja ihastelemaan. Muitakin oli saarella jonkun verran liikkeellä muttei kuitenkaan häiritsevän paljoa. Puhelimen askelmittarin mukaan matkaa tuli lenkille vajaat viitisen kilometriä eli ihan kivasti.


Alkuun kun Seurasaareen tultiin oli taivas pilvinen ja tuuli osu paikoitellen melko vilposasti mutta heti kun löytyi paikka mihin ei tuuli osunut ja varsinkin kun aurinko alkoi paistamaan niin lämmitti ihanasti. Istahdettiinkin hetkeksi siihen rantsun tuntumaan, missä poika sai juosta ja leikkiä samalla kun itse sai vaan nauttia auringon lämmöstä. Tosin valkoposki(tappaja)hanhien perhe tuli jossain vaiheessa häätämään meidät siitä rantsun reunalta matkoihin niin siirryttiin vielä hetkeksi vähän eteenpäin kallion reunalle fiilistelemään ilta-aurinkoa ennen kotiin lähtöä. Vaikka päivällä ei niin tuntunut, että olisi aurinko ottanut mutta kyllä nyt illan myötä on alkanut ihossa tuntumaan ulkona olo ja aurinko. Vihaan tätä joka keväistä aurinkoihottumaa mutta silti nautin niin siitä kun pisamat tulee esille ja iho saa kevyen päivetyksen, ettei enää näytä ihan kalman kalpealta.


Jotenkin tuolla Seurasaaressa tuli ihan Juhannus-fiilis. Vihreät koivut, aurinko, meri, kesä, iloisia ihmisiä liikenteessä, rento fiilis...Jaffa vaan puuttui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti