What a weekend

Ohhoh, olipahan taas viikonloppu viikko sitten. J tosiaan pääsi torstaina sairaalasta himaan ja samantien suunnattin Punavuoreen hakemaan kahvipapuja, vaikka itse ehkä haaveilin rauhallisesta lounaasta yhdessä. J nimittäin oli ilmoittautunut lauantaina oleviin Aeropressin SM-kisoihin. Täysin normaalia toimintaa heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen, varsinkin kun kotiutumisen jälkeen kotona jatkuu antibiootti iv:nä vielä muutaman viikon ajan, eikä siis ole vielä täysin kunnossa.

Yleensä en puutu mitenkään J:n kahvijuttuihin mutta tällä kertaa hyvin pienellä panoksella osallistuin maisteluun kun J etsi sopivaa reseptiä, millä lähtisi kisaamaan. Ajattelin nyt olla kiltti ja yrittää edes auttaa, kun toisen oma makuaisti ei kunnolla toimi tuon antibiootin takia. En vaan koe olevani mikään kauhean ihanteellinen maistelija, sillä en juo kahvia koskaan mustana vaan aina maidon ja sokerin kanssa. Enkä myöskään osaa selkeästi erotella kahvista mitä vivahteita ja makuja kahvista voi erottaa, enemmänkin voin kertoa maistuuko kahvi hyvälle vai pahalle, onko se liian kitkerää vai ei.

Lauantaina oli kaunis aurinkoinen päivä ja hiljaa mielessäni mietin, että jos ei kisassa pitkälle pärjää niin voidaan ainakin mennä Kaivariin aurinkoon jätskille. Voin rehellisesti myöntää, että harmitti aika paljon kun aurinkoinen kaunis päivä meni sisällä, vaikka toisaalta oma olo oli myös melko surkea, sillä samantien kun J kotiutui puhkesi kunnon flunssa allergiaoireiden kaveriksi. 

 Ei kuitenkaan päästy jäätelölle, koska kisat meni hyvin. Ennen finaalikierrosta kysyin J:ltä, koska MM-kisat on ja toinen vastasi väliinpitämättömästi että älä niitä mieti vielä. Sen jälkeen kun J oli julistettu voittajaksi ja juhlinut uutta suomenmestaruuttaan, kysyin joko nyt saa kysyä, että milloin ne MM-kisat ihan oikeasti on. Kolmannet aeropressin SM-kisat ja J:n toinen suomenmestaruus. Ja ne MM-kisat on kesäkuun lopulla Dublinissa. Kivaa, Irlannissa kun ei ole ennen vielä käyty, kelpaa.

Sunnuntaina sitten vietettiin vastapainoksi aikaa taas koko perheen kesken ja lähdettiin Nordikselle katsomaan Helsingin Luistelijoiden järjestämää jääsatua Ruususesta. Alkuun mietin, että onkohan tämä pojan juttu ollenkaan, onko satu Ruususesta liian tyttömäinen ja noloa pojalle, mutta toinen tykkäsi lähteä tuota katsomaan ja hyvin tuntui viihtyvän. En osannut yhtään arvioida kuinka suosittu tapahtuma olisi ja luotin täysin, että lippuja saa vielä hyvin ovelta. Yllätys oli melkoinen kun Nordiksen kulmile tultiin ja nähtiin se väenpaljous, tapahtuma oli tosiaan suosittu mutta onneksi saatiin kuitenkin liput.

Esitys oli hieno ja luistelijat todella taitavia. Kaikkein hellyyttävimpiä oli ehdottomasti ne kaikki pienet luistelijat, joita jäällä näki. Niin hellyyttäviä kun kaikkein pienimmät menivät prinsessamekoissaan ja kypärä päässä jäätä ympäri. Ihania ja niin taitavia. 

Pieni mielensäpahoittaja kuitenkin nosti taas päätään järjestelyiden osalta. Nordiksella pyörätuolien paikat on yläkatsomossa ja lipunmyynnissä kysyttiin vielä, että onhan yläkerta auki ja ovet siellä auki, kun näytti niin pimeältä "On on, kaikki katsomot on auki". Kaikki katsomot tosiaan oli auki mutta se oleellinen kohta, että kaikki ovet ei ollut auki, nimittäin yläkerran ovet ei ollut auki. Yleensä pyörätuoleja ei saa turvallisuussyistä päästää oviaukkoihin mutta nyt oli kuitenkin päädytty niin tekemään. Meille etsittiin oviaukko, mihin J mahtui pyörätuolin kanssa ja sitten meidän piti pojan kanssa etsiä vaan jostain siitä itsellemme vapaat paikat. Tämä ei ollut se ajatus kun tuonne lähdettiin, me lähdettiin perheen kanssa yhdessä katsomaan tuota jääsatua mutta jouduttiin se erillään katsomaan, ei kiva. Koska tiedetään Nordiksen pyörätuolipaikat ja ehkä sitten vähän tyhminä luotettiin, että siellä myös tässä tapahtumassa ollaan, niin ei lähdetty hallille varaamaan paikkoja hyvissä ajoin, kuten nähtävästi olisi nyt pitänyt. Tapahtumaan ei siis myyty paikkalippuja ja niinpä siinä vaiheessa kun kaiken selvittelyn ja vapaan oviaukon etsimisen jälkeen alettiin katsella meille paikkoja, oli luonnollisesti ne ns. parhaat paikat jo varattu. Protestoin aina tuota vastaan, että jos myydään pyörätuolilippu ja samalla lipulla kun pääsee avustaja, niin silloin pitää myös olla järjestettynä avustajan paikka siitä pyörätuolin vierestä. Avustajan on todella vaikea avustaa jos avustajan paikka on jostain ihan muualta. Sillä vaikka saavuttiin paikalle vasta vähän ennen esityksen alkua, niin ilman pyörätuolia oltaisiin löydetty helposti vierekkäiset paikat koko perheelle mutta nyt se oli mahdotonta. Järjestäjien osalta siis ei ihan loppuun asti ajateltu ja suunniteltu juttu. Tästä iso miinus, koska latisti fiilistä aika paljon, vaikka se itse esitys hieno olikin.

Pääsiäinen 2016

Nyt vois kai taas sanoa, ettei tuo pääsiäisenaika mennyt meillä ihan niinkun Strömsössä. Pajunoksat ehdittiin käydä hakemassa hyvissä ajoin ja samalla poika sai startattua tämän kevään fillarikauden käyntiin. Palmusunnuntaita edeltävänä lauantaina oli tarkoitus lähteä Tallinnassa käymään mutta edellisenä yönä herättiinkin siihen kun poika tuli itkien kertomaan, että oli just oksentanut sänkyynsä. Sillä teemalla sitten mentiin koko loppuyö. Ja ei tosiaan tarvinnut minnekään lähteä, tai minnekään muualle kun Lastenklinikalle hakemaan lääkärintodistusta laivayhtiötä varten. Reilu pari tuntia venattiin eristyksissä, että saatiin lääkärintodistus. Oli todella turhauttavaa mennä hakemaan tuota todistusta, koska lapsen vointi alkoi olemaan jo parempi, juotavat pysyi jo hyvin sisällä, eikä tosiaan kaivattu lääkäriltä muuta kuin tuo todistus. Ja hyvin huomasi, että tilanne turhautti myös lääkäriä, varsinkin kun jonoa tuntui olevan mutta minkäs teet.

Palmusunnuntaina pojan voimat riitti lähteä pienelle virpomiskierrokselle. Käytiin virpomassa vain lähisukulaiset tästä ympäriltä ja silti pojan saalis reissulta oli melko hurja. Harmi vaan kun vielä ei oikein vatsa kestänyt herkkuja, joten tätä herkullista koria sai vain ihastella vierestä.

Hetken ehdin kuvitella, että selvittiin tästä, eikä J:n kanssa saatu oksennustautia, ennen kun maanantaina heräsin aivan jäätävään närästykseen ja poltteeseen rintalastan alla. Siitä se sitten alkoi, kahdentoista tunnin melko täydellinen tyhjennys. Illalla kun nesteet alkoi pienissä määrin jo pysymään sisällä nousi vielä kuume mutta silti tuntui, että elämä alkoi taas vihdoin voittamaan. Iltapäivällä myös J oksensi ja kuume nousi. Voin sanoa, ettei se ihanteellisin tilanne, kun lapsi alkaa paranemaan ja vauhti palaamaan samalla kun vanhemmat makaa aivan raatoina ja kipeinä. Mummille iso kiitos kun jaksoi auttaa meitä käymällä kaupassa ja käyttämällä poikaa kerhossa.

Me pojan kanssa parannuttiin mutta J jatkoi kuumeilua. Välillä vaikutti, että alkaa jo helpottamaan mutta sitten kuume taas pomppasi korkeuksiin. Ruokahalut ei ehtinyt palautua kenelläkään vielä pääsiäiseksi ja niinpä kaikki suunnitellut herkut ja ruoat jäi täysin tekemättä. Yhtenä iltana tosin repästiin ja tehtiin pannukakkua, mikä muuten maistui jostain syystä ihan tajuttoman hyvälle. Ja oli myös todella täyttävää, paljoa ei pystynyt kerralla syömään. Tosi tällainen perinteinen pääsiäisherkku, tai sitten ei.

Pääsiäiselle ei myöskään kauheasti tarvinnut mitään suunnitelmia tehdä, J:n vointi heilahteli sen verran. Vähän askarreltiin pojan kanssa pääsiäisjuttuja -ja kortteja, sekä sen verran liikuttiin koko perheen voimin, että käytiin kavereiden kanssa leffassa katsomassa Kung Fu Panda 3, sekä käytettiin lapsia haukkaamassa happea Haltialan leikkipaikalla.

Sunnuntaina oli tarkotus käydä nopeasti vain haavahoitajalla ja painua ulos aurinkoon mutta kuten arvata saattaa niin eihän se mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Hoitaja reagoi J:n kuumeiluun ja melko hurjasti kohonneisiin tulehdusarvoihin ja laittoin J:n jonottamaan lääkärille. Poika ehti katsoa kolme leffaa puhelimen kautta sinä aikana kun me jonotettiin, odotettiin ja lääkäri yritti tutkia ja selvittää. Lopputulos oli, että J jäi sairaalaan sisään, mutta ei mitään tietoa mistä kaikki johtuu. Oli muuten todella riistävä fiilis, kun lähdettiin pojan kanssa sairaalasta kahdestaan ajamaan kotiin päin ja kun näin miten toinen taisteli kyyneliä vastaan takapenkillä. Takana pitkä päivä, eikä sen päätös ollut se miellyttävin. Siinä oli täysi työ pitää itsensä kunnossa kun katsoi takapenkille sitä niin pientä ja urheaa, joka kaikille viimeisillä voimillaan taisteli alahuuli vapisten kyyneliä vastaan, samalla kun itsellä myös vähän puristi rinnassa se epävarmuus.

Maanantaille oli pakko keksiä jotain kivaa ja piristävää tekemistä, silläkin hinnalla ettei päästy J:n luokse sairaalaan. Meidänhän piti maanantaina lähteä laivalle ja kohti Tukholmaa mutta ei tarvinnut lähteä. Sen sijaan lähdettiin pojan kanssa käymään Talvipuutarhassa, vähän jotan uutta ja erilaista, en nimitääin muista milloin tuolla on viimeksi tullut käytyä. Talvipuutarhassa oli järjestettynä vähän pääsiäistä koristeiden muodossa, sekä lapsille nukketeatteriesityksiä. Osuttiin vielä hyvin, että ehdittiin kivasti kiertää paikka ennen tuota nukketeatteriesitystä ja esityksen jälkeenkin vielä oli aikaa katsella ympäriinsä. Nukketeatteri oli pojan mielestä kiva, samoin toinen jaksoi kaloja seurata vaikka kuinka pitkään. Muutenkin yllätyin positiivisesti miten hyvin poika jaksoi innostua paikasta ja viihtyi.

Tänä pääsiäisenä rikkoutui meidän perinne käydä Korkeasaaressa pääsiäisen aikana, kun sunnuntaina meillä oli ajatus sinne mennä, mutta se päivä menikin sairaalassa. Mutta Haltialassa käytiin kuitenkin toistamiseen ja tällä kertaa jonotettiin myös lampolaan katsomaan karitsoja. Vähän ahisti tuo melko pitkä jono lampolaan mutta kyllähän se siellä käynti kuuluu pääsiäiseen niin kiltisti jonotettiin. Jono liikkui lopulta todella nopeasti, eikä jonotus ollut ollenkaan niin paha kun alkuun pelkäsin. Jopa poika jaksoi jonottaa paikallaan melko kiltisti ilman päätöntä poukkoilua ja valittamista. Ja olihan se sen arvoista, pienet karitsat oli aika liikkiksiä. Pojalle ehdottomasti jännintä oli kun pääsi paijaamaan näitä pieniä ja kun siellä muutama vähän näykki takinhihasta, se oli jännää ja hauskaa.

 Ei ehkä se kaikkein paras pääsiäinen mutta selvittiin kuitenkin kaikki siitä hengissä, joten ei kai voi valittaa. Niin ja J on päässyt jo sairaalasta kotiin, ei vielä ihan kunnossa mutta pikkuhiljaa parempaan päin.