Well hello

Hiphei ja pahoitelut näin pitkästä hiljaisuudesta blogin puolella, ei tosiaankaan ollut tarkoitus. Jotenkin ei vaan aikaa ole löytynyt, varsinkin kun läppäri kiukuttelee ja koettelee hermoja melko ahkerasti omalla temppuilullaan, niin aina ei vaan jaksa yrittää edes. Jos ylimääräistä rahaa olisi taskut täynnä, niin viskoisin tämän koneen samantien jonnekin hyvin kauas minne ei aurinko paista ja hakisin kaupasta uuden, mutta nyt vaan yritän kiltisti kasvattaa kärsivällisyyttä tämän kanssa. Postattavaa kyllä riittäisi ja kuvia olisi vaikka kuinka paljon tarjolla mut katsotaan miltä tulevaisuus tämän koneen kanssa näyttää.

Tää kevät on tuntunut melko haastavalta ja raskaalta, koko ajan on jotain pientä. Tuntuu, että jatkuvasti joku on kipeänä tai jollain on joku paikka rikki ja jos ei muuta niin vähintään allergiat vaivaa ja nämä asiat vie vähän sitä intoa ja voimia.

Vapun alla just kun poika oli hetkeä aikasemmin parantunut kuumeilusta alkoi itselläni kurkkukipu. Ei mitään muuta kun aivan järkyttävän kipeä kurkku ja melko voimaton olo. Särkylääkkeiden ja kurkkupastillien voimalla mentiin toukokuun alku. Kurkku oli aivan kiljuvan punainen mutta nieluviljely oli negatiivinen. Enpä muuten muista milloin on edellisen kerran tullut käytyä nieluviljelyssä mutta se itse näytteen otto oli kyllä just niin epämiellyttävää kun muistinkin. Onneksi oli mukava täti ottamassa näytettä niin selvisin ilman pahimpia yökkäyksiä. Kurkkupastilleilla sai aina puudutettua kurkun sen verran, että vähän edes pystyi syömään mutta aika jäätelöpainotteisella ruokavaliolla menin sen viikon verran.

Keräilin tähän postauksen kuvitukseksi aika random kuvia viimeisen kuukauden ajalta sellaisista jutuista mistä ei omaa postausta ole kuitenkaan tulossa. Muuten tiedossa olisi ainakin postauksia Tukholman reissulta, vapulta, äitienpäivältä, pojan tanssitunnilta ja temppukoulusta, mökkireissulta ja tietysti nyt viime viikonlopun pojan synttäreiltä. Ja kyllä vähän vaivaa mieltä kun vieläkin on kaikki postaukset tekemättä alkuvuoden Aasian reissulta. Hupsista.

Palataan taas pian! <3

Kevään fiilistelyä

Aina kun kaunis aurinkoinen päivä, on sitten kesällä, syksyllä, talvella tai keväällä tekisi mieli hehkuttaa, että tämä on vuoden parasta aikaa. Luonnollisesti siis nyt tuntuu, että kevät on ehdottomasti vuoden parasta aikaa.

Pari viikkoa sitten oltiin pojan kanssa fiilistelemässä kaunista keväistä päivää Uunisaaressa ja Liuskasaaressa seikkaillen. Ilma oli ihanan aurinkoinen ja kun tuuli ei osunut oli myös ihanan lämmin, aurinko oikeasti lämmitti jo. Jostain luin, että silta Kaivarista Uunisaareen poistetaan huhtikuun puolessa välissä, joten kun tilaisuus vielä oli niin käytiin nauttimassa kallioseikkailuista ja upeista maisemista raittiissa ilmassa.

Tykkään kun poika pääsee liikkumaan ja harjoittelemaan liikkumista erilaisissa paikoissa ja maastoissa, testaten omia taitoja ja rajoja. Toisinaan tuntuu, että poika menee ihan vailla itsesuojeluvaistoa, kun toisinaan taas tuntuu, että arkuus iskee ihan ihmeellisissä paikoissa ja tilanteissa. Pojasta nimittäin löytyy hyvin selkeästi nämä kaksi hyvin ääripäistä puolta ja sitä kultaista keskitietä yritetään yhdessä kovasti etsiä. Taidot liikkumisessa on kehittynyt hurjaa vauhtia ja on mieletöntä huomata miten eritavalla se lapsen mielikuvitus toimii kun ollaan luonnon keskellä, vaikka ihan vaan näin kallioilla, kun mitä se on vaikka kotona niiden leluvuorien keskellä.

Kevään vika perheaamu

Kevään vika perheaamu oli Vantaan SuperParkissa pari viikkoa sitten ja niinku aikaisemmin kirjoitin, niin sinnehän piti päästä ja sinne myös mentiin. Aamulla oltiin paikalla heti avaamisen jälkeen ja ensimmäistä kertaan ovella vastaan tuli kunnon jono kassalle. Alkoi ahistaa samantien, paikka oli aika täynnä.

Pojalla oli kaveri mukana, hänen omien sanojensa mukaan, hänen paras kaveri, vanha kerhokaveri. Pojat ei kauhean usein toisiaan näe, tai sanotaanko melko vaihtelevasti mutta silti aina kun näkevät niin juttu lähtee samantien taas siitä mihin se on edellisellä kerralla jäänyt. Ei mitään merkkiä ujostelusta tai alkukankeudesta, vaan vauhti ja juttu päällä samantien. Poikien ystävyys on muutenkin jotenkin hellyyttävää ja huvittavaa, sillä pojat on osittain melkolailla toistensa vastakohtia, toinen on rauhallinen ja hiljainen, toinen taas todella vilkas ja sosiaalinen. Pojat tuntuvat kuitenkin täydentävän toisiaan just sopivasti, toinen saa vähän vauhtia ja rohkeutta, kun toinen saa vähän rauhallisuutta. Pojat tulee kuitenkin hyvin juttuun ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja leikkejä riittää hyvin, sehän on tärkeintä. Eikä varmaan tarvii kertoa kumpi noista edellä kuvatuista on meidän poika.

SuperParkissa pojat ei jaksanu kuitenkaan jatkuvasti mennä yhdessä, kun eri jutut kiinnosti mutta se ei tuntunut menoa haittaavan. Välillä aina vähän omia juttuja ja sitten taas yhdessä jotain. Meidän pojalla se juttu oli ehdottomasti pomppiminen, se on ollut nyt melko pitkään se juttu. Poika olisi viihtynyt vaikka koko aamupäivän trampoliinilla jos jonot ei olisi ollut niin kovat. Toinen juttu oli nyt tuo pallojen heittely. Naurettiinkin, että on se kiva kun lapset saa oikein näin harjoitella ikkunoiden rikkomista palloja heittelemällä.

Kevään vikasta perheaamusta selvittiin hengissä yhdellä irronneella hampaalla, lievästi venähtäneellä niskalla ja lievällä ahdistuksella siitä väen ja äänen paljoudesta. Pojalla tosiaan trampalla irtosi toinen etuhammas alhaalta, mitä oltiin just ennen lähtöä kotona testattu että joko irtoaisi. Vähän oli pollea poika kun tuli näyttämään irronnutta hammastaan, niitä elämän ihania pieniä isoja asioita. Myöhemmin sitten taas vähän säikähdettiin kun pää pääsi retkahtamaan trampoliinilla hyppiessä ikävästi ja niskaan sattui jonkun aikaa. Asiasta kuitenkin onneksi selvittiin ihan vaan säikähdyksellä, eikä niska vaivannut enää myöhemmin.

Ekaa kertaa meidän historiassa perheaamussa oli näin paljon väkeä ja sen myötä melua, mikä hieman ahdisti. Väen paljous on varmasti järjestäjälle pelkkää plussaa mutta puhuttiin kaverin ja J:n kanssa, että jos perheaamut tässä vielä kesää vasten jatkuisi niin en tiedä houkuttaisiko ne enää niin paljoa. Idea SuperParkin kaltaisista paikoista hieman haihtuu jos väkeä on liikaa ja jatkuvasti pitää jonottaa jokapaikkaan. Myös se melun määrä oli hetkittäin sellainen, että tuntuu kun korvat soisi siitä kiljumisesta ja pää räjähtäisi siitä melun määrästä. Mutta silti kaikesta melusta ja tungoksesta huolimatta kivaa oli ja jollain tasolla myös vähän ikävä jää näitä perheaamuja.

Reunalla

Keväässä ehdottomasti parasta on aurinkoiset päivät, mitkä houkuttelee ulos vaikka miten väsyttäisi. Vajaa pari viikkoa sitten puhuin J meidän mukaan ulos, lupasin että voin vaikka työntää koko matkan jos ei voimat riitä, kun pari viikon sairastelut ja lääketiputus aina verottaa kuntoa jonkun verran. Puhuttiin rauhallisesta menosta ja kevyestä liikkumisesta, kunhan vaan poika saa juosta ja saadaan oltua ulkona raittiissa ilmassa. Löydettiin itsemme kallioilta kiipeilemästä ja kuvailmesta. Sitä normaalia kevyttä kalliokiipeilyä, vähän niinkun oli puhetta. Tai sitten ei sinne päinkään.

Päiväkahvit käytiin lopulta hörppimässä Gallen-Kallelan museon kahvilassa, kun sinne vähän kuin vahingossa päädyttiin. Tarviiko edes sanoa, miten ihana oli siinä iltapäivän auringossa istua ulkona ison kahvikupin kanssa kun maisematkin oli melko mukavat. Kerrankin muuten löytyi kahvila missä oli kunnon kokoiset kahvikupit. Kupit oli aivan ihanat, ihastuin niihin vähäsen ja voisin helposti kuvitella tuollaiset kahvikupit kesäkäyttöön kotiinkin.