Lapsi harrastaa: Temppukoulu

Koko vuoden poika on harrastanut ahkerasti useampana kertana viikossa. Meillä pojan harrastukset on ihan ehdoton juttu. Harrastukset on keino purkaa energiaa, saada kavereita, toimia ryhmässä ja muiden useampien eri henkilöiden ohjauksen alla, sekä mahdollisuus kokeilla mahdollisimman monipuolisesti erilaisia mieluisia tapoja harrastaa liikuntaa. Liikunnan lisäksi siis isossa roolissa lapsen harrastuksissa on myös sosiaalinen ja psyykkinen puoli. Aina harrastuksiin lähteminen ei ole herkkua ja lähtemisen perusteella voisi herkempi kuvitella, että lapsi pakotetaan harrastuksiin, vaikka oikeasti poika siis ihan tykkää niissä käydä ja käy omasta vapaasta tahdostaan. Viimeisenä parina kesänä on myös otettu pojalle harrastuksia kesälle, mutta tänä kesänä jätettiin koko kesä avomeksi eikä otettu mitään harrastuksia. Nyt niin sanotusti nautitaan vikasta vapaasta kesästä ennen eskarin alkua. Ja ei, en tiedä, miten ne kesät siitä muuttuu mihinkään eskarin ja jatkossa koulun myötä mutta silti.

Teen pojan harrastuksista kaikista oman postauksensa, missä muutama ajatus ja kuva kustakin harrastuksesta itsestään. Uimakoulun ja uinnin jätän nyt kuitenkin välistä sillä siitä on ollut jo juttua aikaisemminkin. Uinnista ehkä muutamalla sanalla sen verran, että ensi vuosi on vika vuosi kun poika saa jatkaa tuossa uimakoulussa ja sovittiin, että se vielä jatketaan ja yritetään se aika sitten käyttää pääsääntöisesti täysin uintitekniikan harjoitteluun ja hiontaan. Ja ei, en tarkoita että verenmaku suussa piiskaten treenataan aina se uintiaika vain uintitekniikkaa, ei pidä liian kirjaimellisesti ottaa. Nyt keväällä poika ei saanut uutta uintimerkkiä, vaan suoritti itseasiassa jo toistamiseen samaisen uintimerkin (harrastusmerkki) minkä jo joulun alla sai suoritettua. Nyt siis uintimerkkejä on kasassa kolme tai no neljä, jos lasketaan tuon vikan tuplamerkki. Jotain uinnin kehityksestä kertoo ehkä se, että kevään vikoilla uintikerroilla poika ui täysin itsekseen ensin 50m selkää ja perään 50m rintaa, mikä oli tosi hieno suoritus. Tekniikkaa ei näissä vaadittu, vaan matka piti vaan suoriutua ilma, että välillä otti tukea mistään tai vajosi pohjaan, mihinkään ei siis saanut matkalla koskea. Lisäksi poika vielä sukelsi reilun 10m sukelluksen altaan pohjalla. Ihan mahtavaa, mieletön suoritus. Mutta se nyt uinnista.

Poika on nyt kaksi vuotta käynyt temppukoulussa ja se tuntuu myös olevan yksi pojan ehdoton suosikki harrastuksista. Omat odotukset temppukoulusta on lähinnä ollut, että kunhan poika viihtyy ja saa purkaa energiaa niin hyvä on. Kysyin joskus pojalta mikä temppiksessä on parasta, niin kaarrellen sain vastauksen, että kun saa juosta, hyppiä ja riehua ihan vapaasti, eikä vaadita mitään kauhean vaativaa.

Viime syksynä ja nyt keväällä, aina kauden lopulla on myös vanhemmat päässyt mukaan temppuilemaan ja seuraamaa, mitä lapset on temppiksessa tehnyt ja oppineet. Se on ollut tosi kiva ja vähän avannut silmiä sille, mitä kaikkea poika tosiaan on tuolla oppinnut kaikean sen riehumisen ja säheltämisen ohella.

Tosin nyt näiden kertojen jälkeen on jäänyt vähän ajatus, että onko tuo jo vähän turhan helppoa pojalle. Tuntuu, että ainakin osa jutuista on vähän turhan helppoja ja letkeitä, minkä takia myös se pojan keskittyminen ja ote herpaantuu. Tiedättekö miten turhauttavaa se on vierestä katsoa, että lapsella olisi potentiaalia niin paljon enempää ja parempaa, mutta se ei vaan viitsi niitä käyttää, vaan rymistää mielummin täysillä eteenpäin suorittaen jotenkin vaan miten sattuu. Melko ärsyttävää. Vaikka poika onkin vielä nuori, niin tuntuu silti turhauttavalta, ettei toinen hyödynnä sitä taitoa ja mahdollisuuksia mitä hänelleä olisi jo nyt käyttää. Vanhempana tuntuu, että temppukoulu saisi olla vaativampaa ja kuri ehkä hiukan kovempaa, mutta sitten taas toisaalta, olisiko se enää lapselle niin mieluisaa. 

Temppukoulu saatta silti olla harrastuksista se mikä ei jatku enää syksyllä vaan tilalle katotaan jotain muuta.

The last day of spring

Välillä vaan huomaa miten sitä oikein tulee tavoiteltua sitä "vuoden vanhemmat"-palkintoa. Harvoin mitään kovin vakavaa ja isoa mutta silti. Kevään vika päivä eli sama asia kun toukokuun vika päivä, pojalla oli kerhoa vielä ja ulkona lämmin ja aurinkoa, mietittiin J:n kanssa jos mentäisiin fillaroimaan siksi aikaa kun poika on kerhossa. Kuntoilua. Tai sitten silmiin osui, että Lintsillä oli vikaa päivää burgeri-ateria tarjous Sporttiravintolassa. Tarjous loppui niin, ettei oltaisi ehditty enää pojan kerhon jälkeen, joten jokainen voi päätellä miten siinä kävi. Pyöräilemään ehtii joskus toistekin ja kun poika oli viety kerhoon eväsrasiansa kanssa niin me ihanimmat vanhemmat ikinä, suunnattiin Lintsille hampparille.

 Ja jollei siinä olisi ollut jo riittävästi, että karattiin Linnanmäelle syömään ilman lasta, niin tottahan syötiin vielä jälkkäriksi pehmikset siinä auringon mukavasti kuumottaessa. Niin hyvää. Pojalla oli kuitenkin kerhossa mukana eväsrasiassa ruisleipää, kurkkua, porkkanaa ja juotava jugurtti. Aika sama asia ja niin reilua, tiedän. Mutta on pakko myöntää, että ei se hampurilainen itseasiassa ollut edes kauhean hyvää, oli tosi kuiva ja vähän mauton.

Kerhon jälkeen suunnattiin sitten yhdessä koko perheen voimin nauttimaan helteisestä päivästä vielä uimarannalle. Pitkään poika hyppi vedessä ja juoksenteli siinä ennen kun uskalsi vihdoin käydä kunnolla uimassa ja heittämässä talviturkin. Kävin itsekin testaamassa vettä ja se oli aivan jäätävää, ihan hullua, miten toiset viihtyi siellä niin pitkään.

Kevään vika päivä ja kesän eka kunnon rantsupäivä, kelpaa!

Vesipedon vuosipäivä

Keskiviikkona tuli tasan viisi vuotta siitä, kun oltiin pojan kanssa ensimmäistä kertaa vauvauinnissa. On hauska ajatella, että viisi vuotta sitten poika oli ensimmäistä kertaa altaassa totuttautumassa veteen ja nyt tasan viisi vuotta myöhemmin oltiin uimakoulussa tuossa samaisessa altaassa jo harjoittelemassa selkäuinnin oikeaa tekniikkaa ja poika hyppii kuperkeikalla patjalta altaaseen. Ihan hullua. Keräsin vuosipäivän kunniaksi muutamia satunnaisia kuvia näiden viiden vuoden varrelta niin vauvauinnista, perheuinnista, sekä uimakoulusta. Ensimmäinen kuva on otettu vauvauintia edeltävänä iltana kun testailtiin ohjeiden mukaisesti kotona jo uikkaria ja veden roiskimista ja pään kastelua. Ja kivaa oli.

Pojalla on selkeä viha-rakkaus suhde uintiin. Se on kivaa, vedessä on kiva olla ja leikkiä mutta se on myös raskasta ja haastavaa ja välillä niin julmetun turhauttavaa kun kaikki ei heti lähde onnistumaan. Kuten esimerkiksi tällä hetkellä juuri tuo selkäuinnin tekniikan harjoittelu, se on todella raskasta ja vaativaa.

Oon todella tyytyväinen, että ollaan pojan kanssa aloitettu uinti-harrastus jo näin nuorena ja, että ollaan siellä uinnissa jaksettu käydä säännöllisesti kaikki nämä vuodet. Joka viikko se uinti ei ole ollut mitään herkkua ja laatuaikaa, välillä todellista hampaiden kiristelyä ja tahtojen taistoa mutta silti joka viikko on menty uudestaan, eikä poika missaan vaiheessa ole halunnut lopettaa, vaikka sitä on aina välillä kysytty.

Oon myös todella tyytyväinen ja ylpeä pojan tämän hetkisistä uimataidoista. Poika on jo alle viisi vuotiaana oppinut uimaan ilman apuvälineitä, osaa kellua, hypätä veteen niin pääedellä kuin jalat edellä, sukeltaa useamman metrin matkaa, sekä sukeltaa pohjasta esineitä. On myös harjoiteltu vaatteet päällä uimista, sekä niiden vaatteiden riisumista vedessä, pelastusrenkaan käyttöä ja kuljettamista, sekä paljon muutakin. Tiedän, että poika osaa pidättää hengistystä pinnan alla, tietää mihin suuntaa pitää pää nostaa kun pintaa tavoittelee, sekä osaa puhaltaa kuplia veden alla.

Silti on todella ärsyttävää ja loukkaavaa kuulla ulkopuolisilta välillä vähättelyä siitä miten kannattavaa on tuon ikäistä käyttää uimakoulussa ja vielä maksaa siitä kovaa hintaa. Tuo nimittäin tosiaan joka kuukausi kirpaisee aika kovasti, kun uimakoulu maksetaan, puolella tunnilla on hintaa melko kohtalaisesti. Silti mielelläni maksan sen hinnan nyt ja varmistan näin lapseni uimataidon, enkä jätä uimataidon saamista koulun vastuulle.

Ihana kamala keskiviikko

Keskiviikko on nykyään meillä se päivä viikossa, että kun siitä on selvitty niin siitä kovimmasta haasteesta on selvitty. Keskiviikko on raskas päivä, sillon on ensin aamupäivällä pojan tanssitunti ja illalla on vielä uimakoulu. Kaksi harrastusta samalle päivälle ei ole se ihanne, varsinkin kun illalla pitäisi jaksaa keskittyä ja kuunnella, sen fyysisyyden lisäksi. Iltapäivät pyritään aina rauhoittamaan niin, että jos ilma sallii niin ollaan vähän ulkona tai sitten mennään salille, missä poika saa köllötellä patjoilla, syödä välipalaa ja katsoa leffaa tai pelata tabletilla. Uintiin ajetaan lähes aina ruuhkassa ja noin puolen tunnin ajomatkalla poika ehtii monesti vielä ottamaan autossa pienet unet.

Silti uinti on monesti ollut melko katastrofi. Sinne mennään tapellen, siellä ollaan tapellen ja kotiin mennään tapellen, siitä maksetaan ihan älyttömän kovaa hintaa ja silti kuukausi toisensa jälkeen sinne halutaan joka viikko mennä. Ilkikurista mutta pientä helpotusta eilen toi kun kuuli muilta vanhemmilta samoista fiiliksistä, ei se muillakaan ole pelkkää naurua ja iloista laatuaikaa altaassa, päinvastoin. Ja nyt ei saa käsittää väärin, lapsilta ei altaassa odoteta moitteetonta uimataitoa ja osaamista, vaan kuuntelua ja keskittymistä, yrittämistä. Kuitenkin niin, että nyt ollaan uimakoulussa opettelemassa, eikä vaan altaassa leikkimässä ankoilla. Puol tuntia altaassa voi kuulostaa lyhyeltä ajalta ja (onneksi) se monesti myös menee melko nopeasti mutta se on myös todella rankka pienille uimareille.

Meillä edelliset kaks viikkoa meni altaassa aivan mahtavasti, poika kuunteli ja näytti miten hyvin osaa jo uida ja harjoitella. Poika on todistanut osaavansa todella paljon, kunhan vaan viitsii kuunnella ohjeita ja keskittyä. On ihana seurata vierestä kun toinen käyttää energiaansa siihen harjoittelemiseen ja kuuntelemiseen, sitä on välillä niin käsittämättömän ylpeä toisesta ihan vain koska hän yrittää, vaikkei se aina menisi edes ihan niinkun pitäisi. Mutta se on myös niin äärettömän turhauttavaa ja kiukuttavaa, kun tiedät että toisen taidot kyllä riittäisi mutta hän ei vaan viitsi, mielummin pelleilee ja hölmöilee. Eilen oli taas sellainen käynti. Edellisillä kahdella kerralla poika sai erikseen kehuja opettajilta siitä kuuntelusta, ei tällä viikolla. Tällä kertaa ainoat yritykset oli kahdella viimeisellä altaanmitalla ja sillon se meni todella hienosti. Poika ui ne toinen uimaopettaja seuranaan. Sen jälkeen pukuhuoneessa nousikin puheenaiheeksi, että olisiko ensi syksynä jo aika siirtyä sellaiseen uimakouluun, minne vanhemmat ei enää tule altaaseen. Niin monilla tuntuu olevan altaassa haasteena se kun siinä on yksi tai kaksi omaa vanhempaa mukana, sillon voi rohkeammin kiukutella ja keskittyä kaikkeen muuhun.

Se on jännä, että vaikka ne uinnit ei aina menekään niin nappiin, eikä käynti ole ollut se onnistunein, niin silti joka viikko sinne halutaan mennä ja mennään toiveikkaina. Ihana kamala keskiviikko!

Uskomatonta mutta totta, ja hauskaakin vielä

Voi olla, et joidenkin on ehkä vaikea uskoa seuraavaa mitä ollaan tehty viime päivinä mutta vakuutan, että totta se on. Siis sen lisäksi, että eilen aamulla käytiin taas pitkästä aikaa kuntosalilla.

Kyllä, ihan oikeasti oltiin eilen Lintsillä. Taas. Seitsemäs kerta tälle kesälle. Mutta kivaa oli jälleen ja tällä kertaa meillä oli siellä treffit. Näistä lintsitreffeistä oli alustavasti puhuttu jo alkukesästä lähtien, itseasiassa lapset aloittivat sopimisen keskenään mutta nyt vasta päästiin toteuttamaan nämä treffit.

Jostain syystä en kuitenkaan aikasemmin tiennyt (tai ollut kiinnostunut edes) että Lintsillä on myös Angry Birds leikkipaikka. Monesta paikasta ehdin heti kuulla, että se olisi melko ankea mutta päätettiin kuitenkin käydä. Ja me itseasiassa tykättiin, ihan toimiva pieni leikkipaikka. Tosin liukumäki ei tainnut kovin liukua mutta poika viihtyi. Ja äiti ja isikin viihtyi kun mekin saatiin vähän leikkiä. Tosin se mäki sinne ja etenkin pois sieltä on aika hurja (varsinkin pyörätuolin kanssa).

Tänään sitten lähdettiin (ihan suunnitellusti) purkamaan energiaa uudemman kerran Oittaalle Angry Birds puistoon. Cafe Torpanrannasta haettiin salaatit mukaan ja aurinkoiselle nurtsille nauttimaan lounasta ja seuraamaan pojan leikkejä. Aivan loistava tapa viettää iltapäivää. Muutenkin tossa paikassa on jotain, sillä siellä poika tuntuu saavan leikkikavereita niin paljon ja niin helposti. Aivan mahtavaa.

Leikkipuistosta ajettiin suoraan uimaan. Vähän oltiin pähkäilty josko lopetettaisiin toi uinti ja keksittäisiin jotain muuta tilalle, kun toi on aika (todella!!) kallista. Mutta tänään altaassa taas muisti miksi siellä käydään ja kun sen puoltuntia seurasi sitä pojan innostunutta polskimista ja hyppimistä, niin eihän me voida tätä lopettaa. Ja tuolta altaasta ei pojan silmät ärsyynny, eli siellä ei tarvitse edes uimalaseja käyttää. Ehkä se raha on sittenkin niin pieni hinta siitä mitä sieltä saa.

Uimassa

Maanantai alkoi reippaasti kun iltapäivällä saatiin (kerrankin) loistava idea lähteä Mäkelänrinteeseen uimaan koko perheen voimin. Tosin saman idean oli saanut jokunen muukin ja paikka oli aika turvoksissa. Pitääkin ens kerralla muistaa mennä vähän fiksumpaan aikaan.

Saatiin kuitenkin nautiskella siellä vesihieronnoista ja leikkiä vedessä ihan rauhassa. L malttoi muutaman pienen hetken harjoitella myös niitä uintipotkuja ja käsillä kauhomista mutta muuten meni enemmänkin leikkimiseksi. Nyt kun J oli mukana niin sain itsekin tilaisuuden vähän käydä uimassa muutaman vedon verran ja tuntui muuten hyvälle.

Mutta kotona ilmeni taas tämä harmittavampi juttu. L:n silmät nimittäin taas tämänkin vedessä olo kerran jälkeen turposi ja muuttuivat ihan punaisiksi. Sama juttu tapahtui viime viikolla Puuhamaan ja ekan uimakoulun jälkeen. Ja just kun L on taas pitkän tauon jälkeen innostunut sukeltelusta ja vesiliukumäistä. Ei hyvä ollenkaan. Aikaisemmin ei oo tällasta vaivaa huomattu ja täytyykin keskiviikkona uimakoulussa katsoa josko L suostuisi pitämään uimalaseja tai sitten olisi sukeltematta kokonaan, että jos ei sitten näyttäisi näin pahalle. Viime viikolla helpotti sitten muutamassa päivässä ajan ja allergialääkkeen (??) avulla, joten katsotaan miltä silmät näyttää huomenna.