Roadtrip 2015: Pohjois-Jyllanti

Pientä kuvafiilistelyä viime kesän reissulta. Legolandin ja Givskud zoon jälkeen ajettiin pohjoiseen päin Aalborgiin. Aalborgista oli tarkoitus alunperin ajaa vain Skageniin ja tarkemmin sinne pohjoisimpaan paikkaan Grenen-niemelle, mutta pikaisella googlettelulla päätettiin että menomatkalla poiketaan myös Blokhusissa ja Løkkenissa, vaikutti sen verran kivoilta paikoilta. Nyt siis tiedossa kuvaähkyä tuolta päivältä. Aika huikea päivä ja ihan mahtavia paikkoja.

Ensimmäisenä ajettiin Blokhusiin, mikä näytti oikein ihastuttavalta pieneltä kaupungilta. Alkuun jätettiin auto keskustaan parkkiin ja katseltiin ympärille samalla kun suunnistettiin kohti rantaa. Rannalla huomattiin, että suurimmaksi osaksi muut tulivat rannalle autolla, joten niinpä mekin haettiin auto ja suunnattiin sillä rannalle uudestaan. Vaikka päivä oli kauniin aurinkoinen niin mikään kovin lämmin päivä ei ollut, varsinkin kun tuuli osui, joten rannalla ei mikään tungos tosiaankaan ollut.

Blokhusista olis varmaan voinut ajaa suoraa rantaakin pitkin Løkkeniin mutta me etsittiin sinne kuitenkin ihan teitä pitkin. Løkkenissa rannan lisäksi käytiin syömässä ja torin reunalta löydettiin myös karkkitehdas missä piti tietysti myös käydä. L ei tosin innostunut paikasta yhtään, koska tarjolla oli vain kovia karkkeja ja melko kova mekkala kun karkkeja valmistettiin ja leikattiin paloiksi.

Blokhusissa ja Løkkenissa olisi ollut jo ihan riittävästi yhdelle päivälle ja molemmissa paikoissa olisi mielellään viettänyt paljon kauemminkin aikaa ja tutustunut paikkoihin mutta kun suunnitelmiin kuului vielä se Grenen niin matkaa oli jatkettava melko nopeasti. Näissä kahdessa paikassa olo tuntui kun olisi ollut jossain ihan muualla kun Tanskassa. Ihania pieniä kesäpaikkoja.

Grenenissä käynti oli hieno mutta raskas, maasto ei ollut se ihanteellisin pyörätuolille. Jos tonne oltais menty heti aamupäivällä olis voimat voinu riittää kiskoa pyörätuolia ihan sinne niemen kärkeen mutta kun takana oli jo pitkä päivä ja aurinko alkoi jo pikkuhiljaa laskemaan niin jäätiin siihen matkalle vain ihastelemaan ennen kun käännyttiin ympäri. Poika oli tuosta rannasta todella innoissaan, koska pääsi näkemään meduusoita ihan vierestä, sekä ranta oli täynnä kiviä, joita poika poimi taskut täyteen kotiintuomisiksi. Ja ihan oikeasti, taskut oli kivistä niin täynnä, että hyvä kun housut pysyi jalassa. Toinen vielä suuttui mulle kun en kantanut osaa hänen kivistään samalla kun reppu selässä kiskoin pyörätuolia pitkin upottavaa hiekkarantaa. Vikassa kuvassa näkyy vielä tuo kevyt hiekkainen ylämäki mitä pitkin sitten hiestä märkänä kiskoin pyörätuolia parkkipaikalle. No, mitäpä pitää itsensä joka paikkaan tunkea, välillä se tuottaa vähän töitä. Ei tosiaan se helpoin ja kevyin reissu mutta ehdottomasti käymisen arvoinen. Kilometrejä kertyi päivälle noin kaks ja puolsataa, ehdottomasti ajamisen arvoisia, tai no autossa istumisen arvoisia. Pohjois-Jyllantiin voisin palata mielelläni vielä uudestaan.

Valokarnevaalit

Lintsin valokarnevaaleilla ei tänä vuonna käyty kun kerran ja sekin vikana päivänä. Jotenkin tänä vuonna ei oikein innostanut mutta silti haluttiin mennä käymään, kuuluu syksyyn. Mentiin vasta illalla Lintsille ja oli aika järkytys miten kova ruuhka jo parkkikselle oli, paikka oli ihan tukkeessa. Tyhminä oltiin kuviteltu, että poika ehtisi käydä ilmaisissa laitteissa vielä ennen niiden sulkemista ja ennen illan ilotulistusta. Kahdessa ehti käydä, olis ehkä ehtinyt pari enemmänkin mutta kun jonot oli niin kovat niin ei haluttu käyttää koko iltaa jonottamiseen. Toinen mikä jäi tungoksen ja järjettömien jonojen takia välistä oli vohvelit. Onneksi syötiin kotona ennen lähtöä mutta haaveissa oli herkutella jälkkäriksi vohvelit vielä vikan illan kunniaksi, mutta odotellaan niiden kanssa kevääseen ja herkutellaan sitten niillä.

 Valokarnevaalit oli upeat, niinku oli myös Linnanmäen ilotulitus. Loistava päätös Lintsin kaudelle!

Just another Tuesday

Syyslomalle osui meillä melko kivat ilmat ulkoiluun. Meillähän syysloma tarkoitti käytännössä sitä, että pojalla ei ollut kerhoa, eikä puolia harrastuksista. Tiistaille jotenkin osui kuitenkin niin pojalle kuin isälle lääkärikäynnit, ensin pojan aika ja sitten isän aika leikatun jalan kontrolliin. Poika hoiti oman osuutensa todella reippaasti ja niinpä kun aikaa riitti, niin odotellessa ehdittiin Töölön sairaalassa juoda päiväkahvit pullien kanssa. Me ei kuitenkaan jääty Töölöön odottamaan J:n lääkärillä käyntiä, koska riski todella pitkälle odotukselle ei pojan kanssa houkuttanut. Sen sijaan me otettiin pojalle potkulauta alle ja suunnattiin Munkkaan Cafe Torpanrantaan lounaalle.

Matka taittui muuten tosi hyvin ja reippaasti, paitsi kun mulla oli varsinkin toinen kantapää ihan täysin auki ja joka askeleella teki mieli huutaa ja parkua. Selvittiin kuitenkin koko matkan hengissä perille, poika aina odotellen ja hoputellen linkuttavaa äitiä. Vaikka matkaa ei kertynyt kun vajaat neljä kilometriä, niin perillä salaatti maistui todella ansaitulle ja herkulliselle. Myös sinä aikana kun oltiin päästy perille ja ehditty istua pöydän ääreen niin ehti J myös saapua lääkärin luota paikalle. Lääkäri oli onneksi ollut ajallaan ja kaikki mennyt hyvin, niin ehti J mukaan lounaalle.

Ajatus oli lähteä loppu päiväksi kotiin viettämään rentoa koti-iltaa ja vain olla. Ajatus oli kaunis, mutta jo parin tunnin kotona lötköttelyn jälkeen se todettiin mahdottomaksi. Vaatteet niskaan ja suunnattiin Nordikselle lätkämatsiin, IFK-Ilves. Ja onneksi mentiin, sillä ekalla erätauolla nimmareita oli jakamassa legendat Ville Peltonen ja Kimmo Kuhta. Pojalle nimmarit ei merkinnyt ehkä ihan niin paljoa kuin äidille, pojalle ei nämä herrat niin tuttuja olleet. Poika sai nimmarit paperille ja itse hihkuin kuin pikkutyttö kun sain näiden herrojen nimmarit Hifk:n huiviini. Huivin arvo muuten pomppasi tuona iltana taivaisiin.

Huikea ilta ja muutenkin oikein onnistunut päivä. Tällasista päivistä mä tykkään, menossa aamusta iltaan mutta silti rento meno koko päivän ja päikkäritkin ehti ottaa.

Syksyn pyöräretki

Jostain syystä kesällä pyöräily jäi tosi vähälle ja tilannetta yritettiin edes vähän korjata syyslomalla pienellä pyöräretkellä. Vaikka poika polkeekin pyörällä jo ihan hyvin, niin silti tuntui luonnollisemmalta lähteä vielä itse kävellen ilman fillaria, ihan varmuuden vuoksi. J tosin otti fillarin itselleen alleen

Meiltä on Haltialaan noin viitisen kilometriä matkaa ja rohkeasti otettiin se päivän retkikohteeksi. Pojan kanssa sovittiin, että perillä voidaan juoda rauhassa pullakahvit ja jäädä leikkipaikalle leikkimään jos matka sujuu hyvin. Eikä matkalla mitään valittamista ollutkaan, ainut mistä tuli valituksia oli äidin liian hidas tahti. Välillä sai juosta, että mukana pysyi.

Vaikka alkuun päivällä harmitti kun aikaisemmin sovitut leikkipuistotreffit peruuntui ja poika oli pettynyt kun ei päässyt kaverin kanssa leikkimään, niin ei kyllä päivän jälkeen ollut enää kenelläkään tietoa minkäänlaisesta harmituksesta, sen verran onnistunut reissu oli ja hyvä mieli reippaasta pyöräretkestä. Kotimatkalla koukkastiin vielä nopeasti mummilan kautta, missä kävin vähän paikkaamassa hankaantuneita kantapäitä ja niinpä päivän retkellä tuli lopulta mittaa reilu 11km. Ihan kivasti siis ja poika jaksoi hyvin koko retken. Se mikä vielä oli parasta niin illalla ei tarvinnut tapella pojan nukkumaanmenosta, vaan melko nopeasti kun pää osui tyynyyn niin kuului myös tasainen tuhina. Näin meillä siis väsytetään poika, pyöräilytetään pitkän matkaa pullan perässä ja riehutetaan leikkipaikalla.

Kuvat on muuten taas otettu Sonyn Xperia Z5 Compactilla.