Dublin, part 1

Dublinin matkan matkapostaukset ovat antaneet odottaa itseään jo jonkun aikaan mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäydyin asian kanssa. Dublinin matkahan tuli alkukesälle vähän yllättäen kun J voitti keväällä aikaisemmin Aeropressin suomenmestaruuden ja sen myötä tuli matka Dubliniin ja MM-kisoihin. Samantien oli päivänselvää, että matkaan lähdetään koko perheen voimin ja reissussa ollaan pidempään kuin vaan ne kisat.

Dublin ja Irlanti oli ihan uusi kaupunki ja uusi maa meille matkustaa. Tosin niin monesti on puhuttu vuosien varrella, että Dubliniin olisi kiva lähteä mutta aina se on jotenkin jäänyt, kun ei kuitenkaan mikään ihan edullinen kohde ole, eikä se sää houkuttele juuri sen enempää kun tämä meidän oma sää täällä. Silti Dublinissa on aina ollut sitä jotain mikä on kiehtonut ja vetänyt puoleensa, siksi myös odotukset oli melko korkealla reissuun lähdettäessä.

Nykyaikana lapsen kanssa matkustaminen on huomattavasti helpompaa kun enää ei tarvitse pakata laukkua täyteen erillaisia leluja ja viihdykkeitä, vaan riittää kun käteen antaa tabletin missä on erilaisia tehtäviä, pelejä ja mahdollisesti myös leffoja. Yleisesti en innostu, että lapselle lykätään tabletti kouraan ja vaiennetaan lapsi sillä, mutta lentokoneessa se ihan loistava juttu. Poika on aina vihannut näitä ns. lyhyitä lentoja kun edessä olevan penkin selkänojasta ei löydy sitä kosketusnäyttöä mistä saa valita pelejä, piirrustuksia tai leffoja mutta nyt ei kuulunut mitään valituksia kun sai J:ltä tabletin käteen. Ja näin ainakin meidän lapsen osalta on saavutettu matkustusrauha kaikille.

Vaikka jonkun verran on ehditty jo reissata ja erillaisissa paikoissa käydä ja kiertää, niin Dublin oli ensimmäinen kohde missä hommattiin liput Hop-On Hop-Off bussiin ja vedettiin kunnon turistikierrosta. Tuohon kolmen päivän lippuun kuului myös paikallisbussit ja myös bussi lentokentältä keskustaan, mikä oli oikein kiva vaihtoehto taksille. Noissa Hop-On Hop-Off busseissa ei alle 7-vuotias tarvinnut lippua mutta paikallisbusseihin piti pojalle sitten ostaa aina oma lippu. Tosin lentokentältä lähdettäessä kuski vain nauroi meille kun kysyttiin pojalle lippua ja toivotti tervetulleeksi, sekä huitoi menemään bussiin peremmälle.

Ite en oo koskaan tykännyt oluesta, enkä siis lukeudu mitenkään päin oluen ystäviin mutta silti Dublinissa kuului mennä käymään Guinnesin tehtaalla, kun kerran sellainen mahdollisuus oli. Ja kyllä, meillä oli lapsi siellä mukana. Kierros oli ihan mieluisa, vaikka ihan hirveästi ei jaksettu lukea niitä kaikkia kylttejä tai seurata kaikkia esittelyvideoita. Päästiin käymään myös maisteluhuoneessa, missä neuvottiin, miten tulisi oikeaoppisesti Guinnesia maistella (me pojan kanssa osallistuttiin vain siihen haisteluun ja kuunteluun), sekä päästiin harjoittelemaan itse Guinnesin oikeaoppista valuttamista tuoppiin. Tosin jätin itse tämän kokemuksen kokonaa välistä ja seurasin kun J harjoitteli innoissaan. Sisäänpääsylippuun kuului yksi Guinnes tai yksi limu, mitkä sitten käytiin koko kierroksen päätteeksi nauttimassa ylimmässä kerroksessa, missä oli todella upeat näkymät ympäri kaupunkia. Ehdottomasti käymisen ja kokemisen arvoinen paikka, jopa näin, vaikkei oluesta tykkää yhtään. Ja tuonne muuten pääsi näppärästi sillä Hop-On Hop-Off bussilla, tai niinkuin poika sitä kutsui hoppshopps-bussi.

Kiipeilemässä

Seikkailupuisto Korkee oli niitä kesän nastoja kokemuksia. Jo vuosi sitten oli kovasti suunnitelmia mennä käymään mutta jostain syystä aina jäi ja nytkin viime kesänä ehdittiin vaan kaksi kertaa käydä.

Poika tykkäs Korkeesta tosi paljon ja kolmen tunnin kiipeilyaika meni aina ilman ylimääräisiä taukoja. Koska poika kiipeili yksin, meni hän niissä matalissa radoissa, joita on kolme erilaista ja hyvin kelpasi nämä pojalle, vaikka melko helpolta meno näytti.

Pojan pituus riittäisi kiipeilemään jo siellä korkeammilla radoilla (yli 120cm) aikuisen kanssa ja kyllähän ne radat houkutti itseäkin kun siitä vierestä seuraili mutta sulatellaan ajatusta nyt vielä ainakin ensi kesään. Radat siellä korkeammalla näytti nimittäin houkuttelevilta ja hauskoilta, mutta pakko myöntää että vähän myös pelottavilta. Onneksi vaari lupasi lähteä pojan kanssa ensi kesänä kiipeämään sinne korkealle, jos vaikka sattuu niin että alkaa itseä ajatus liikaa ahistamaan.

Itse tykkäsin Korkeesta, koska paikka ei ole liian iso ja näin lapsen voi päästää itse kiertämään radoilla, eikä välttämättä tarvitse kulkea vierellä jatkuvasti. Tosin se vaatii, että lapsi tietää paikan säännöt ja osaa noudattaa niitä. Nämä lapsille suunnatut matalammat radat ei tietenkään mitään kovin pitkiä ole mutta silti kolme rataa tarjoaa melko monipuolista liikkumista, mikä on hauskaa mutta silti vaatii keskittymistä ja kehonhallintaa. Kolme tuntia kun kiertää ratoja kontaten, tasapainoillen, liukuen ja kiipeillen niin kyllä se ne suurimmat energiat siinä polttaa. Tai niin voisi ainakin kuvitella.

Hupia ja kauhua Lintsillä

Edellisinä vuosina on käyty Lintsillä melko kiitettävästi ja poika on saanut koluta ilmaisia laitteita niin, että riittää. Ja vaikka kyllähän tänäkin kesänä tuli käytyä, niin ei ihan niin usein kun edellisinä vuosina, riittävästi silti.

Alkukesästä sain postitse kirjekuoren Linnanmäeltä ja siellä kolme ranneketta kesälle, sekä saatekirje "Sinulle on tilattu verkkokaupasta tuotteita". Ainut ns. ongelma tässä on, että vielä tänä päivänä en tiedä mistä nämä rannekkeet tuli. Pähkäiltiin ensin päät puhki, että kuka olisi voinut tällaista tehdä ja lopulta laitoin Linnanmäellä kyselyä tästä. Sain jopa nimen kuka on rannekkeet tilannut, mutta silti edelleenkään ei mitään tietoa rannekkeiden alkuperästä. Ainoa jotenkin järkeen käyvä vaihtoehto on, että olen rannekkeet jostain kilpailusta voittanut ja siinä uskossa mentiin tämä kesä. Sitä kun tulee osallistuttua aina vähän kaikenlaisiin kilpailuihin, eikä niitä kaikkia nyt voi muistaa mutta kyllähän tuollainen ranneke-palkinto houkuttelisi osallistumaan, joten ihan mahdollinen vaihtoehto.

Rannekkeiden käyttäminen lykkääntyi kuitenkin ihan loppukesään ja Lintsille mentiin rannekkeiden kanssa vasta ekan täyden eskariviikon jälkeen elokuussa. Sitä ennen tehtiin muutamia lyhkäsiä visiittejä Lintsillä, kun käytiin katsomassa Kengurumeininkiä ja vähän piipahtamassa niissä ilmaisisssa laitteissa, ja kun käytiin Lintsin Vuoristoradan 65v. synttäreillä nauttimassa ilmaisista kyydeistä vuoristoradassa. Poika pääsi tuolloin ekaa kertaa kokemaan Linnanmäen jo legendaarisen vuoristoradan ja siinähän sitten mentiin samantien kuus kertaa putkeen.

Aikaisemmin keväällä saatoin ehkä vähän arvostella Kengurumeininkiä siitä kun meidän poika jätettiin täysin huomiotta nimmareiden jaossa, no nyt ihan kun olisi viesti mennyt perille ja ne pari riviä tekstiä osunut silmiin, sillä reaktio oli ihan päinvastoin. Viimeksi kritisoin heitä ja nyt kai olisi vuoro kiittää ja kehua, sillä poika otettiin todella hyvin huomioon. Keikan jälkeen Kenguru tuli lasten kanssa yhteiskuviin ja meidän poika sattui olemaan jonossa ensimmäisenä ja todellakin sai nyt aikaa ja huomiota, mikä oli tosi iso juttu. Sitä en tosin tiedä, saiko kaikki muut samoin oman aikansa, sillä ei siihen enää jääty kun pojasta oli yhteiskuvat saatu, mutta toivottavsti oli myös muille yhtä mieluisa tilanne. Äitillekin tarjottiin mahdollisuutta yhteiskuvaan Kengurun kanssa mutta sovittiin, että ens kerralla kun nyt sen verran lapsia jonossa.

Rannekkeiden kanssa meillä oli Lintsillä tosi kivaa ja päivä meni todella vauhdilla. Elokuinen perjantai-iltapäivä -ja ilta oli aika hyvä idea lähteä käyttämään rannekeita, sillä tungosta ei enää ollut, eikä laitteisiin tarvinnut ihan kauheasti jonotella. Poika nautti kun pääsi vihdoinkin Lintsillä niihin hurjimpiin laitteisiin. Ja koska pituutta on jo yli sen maagisen 120cm, mikä tuntuu olevan merkittävä pituus Linnanmäellä, niin poika tosiaan jo pääsi melko kivasti eri laitteisiin ja jonkun verran ihan itsekseen ilman aikuista. Vaikka mulla oli ranneke niin olin silti hetkittäin melko tyytyväinen, että poika pääsi itsekseenkin menemään, ei nimittäin vaan pysty pyöritykseen niin paljon. Enkä muuten muista millon viimeksi on tullut käytyä Linnanmäellä rannekkeen kanssa, oli aika kivaa. Lempparit löytyi melko nopeasti ja oltiin pojan kanssa aika samaa mieltä, että Salama ja Linnunrata oli niitä parhaita, sen perinteisen Vuoristoradan lisäksi tietysti.

Vähän ajateltiin, ettei ilmaiset laitteet enää poikaa kiinnosta kun on päässyt kokemaan hurjempiakin laitteita mutta väärässäpä oltiin. Poika on selkeästi sisäistänyt näiden ilmaisten laitteiden ihanuuden ja ymmärtänyt sen mahdollisuuden minkä ne tarjoavat ja on oikein tyytyväinen myös niihin päästessään. Tämä huomattiin kun syyskuun alussa käytiin muutamaankin otteseen Linnanmäen Iikweekillä. Käytiin katsomassa yhtenä iltana Rocky Horror Show Specialia, missä oli ihanat Sami Saikkonen ja Roope Salminen mukana. Esitys oli hyvä, me aikuiset tykättiin ja 6v. ei niinkään mutta se nyt ei ehkä yllätä. Jäätiin miettimään josko mentäis marraskuussa katsomaan koko show Kulttuuritalolle kun tulee esitykseen.

Poika näki Iikweekillä monilla vastaantulijoilla hienoja kasvomaalauksia ja olihan sellainen tietysti saatava, ja koska kasvomaalauksia sai Lintsiltä ilmaiseksi niin se sopi myös meille. Käytiin sitten vielä omana päivänään hakemassa pojalle kasvomaalaus. Upea kasvomaalaus, siitä ei mitään pahaa sanottavaa, vain pelkkää kiitosta mutta oikeasti se reilun tunnin jonottaminen oli aika tiukkaa. Poika oli onnessaan kasvomaalauksesta ja sen kanssa oli selkeästi kivempi mennä kiertämään (niitä ilmaisia) laitteita ja luonnollisesti myös kummituskouluun.

Tähän mennessä Lintsiltä on tältä vuodelta jo iso nippu kivoja muistoja, ja mikä parasta niin vähän erilaisia muistoja ja kokemuksia edellisiin vuosiin verrattuna. Vielä olisi yksi ranneke käyttämättä ja ajatus ainakin valokarnevaaleilla käydä.