Kadonnut ystävyys

Nuorempana kun luvattiin, että ollaan ystäviä ikuisesti, niin siihen luotti ja uskoi ihan täysin. Sitä ei välttämättä tarvinnut edes sanoa, se vaan tuntui niin luonnolliselta ja itsestäänselvältä että ystävyys kestää ja pysyy, vaikka mitä tapahtuisi. Ikävä kyllä niin ei aina tapahdu, vaikka miten siihen haluaa uskoa ja luottaa, ja vaikka sen eteen yrittäisi myös tehdä töitä.

Kuva: weheartit.com

J:n onnettomuudesta tuli kesän lopulla kuluneeksi kymmenen vuotta. Sillon kymmenen vuotta sitten vannottiin kyynel silmäkulmassa, ettei ystävyys muutu toisen vamman myötä, luvattiin olla siinä tukena ja apuna samalla tavalla kuin aina ennenkin. Silloin uskottiin siihen, ettei pyörätuoli muuta mitään, ei miestä eikä ystävyyttä. Mutta nyt kymmenen vuoden jälkeen voi sanoa, että se muutti kaiken. Oli ehkä lapsellista uskoa, etteikö pyörätuoli muuttaisi, tottakai se muuttaa ihmistä, koko arki ja elämä muuttuu. Niin muuttui myös suhteet ystäviin, todella harva ystävä todellisuudessa jäi. Vaikka ystävät muuttuu ja voi vaihtua muutenkin elämän ja vuosien myötä, niin tuntuu todella pahalta huomata niin monien ystävien kadonneen. Ennen oltiin jatkuvasti porukalla ja tehtiin yhdessä, nyt se porukka jatkaa omillaan ja moikataan jos tavataan. On raskasta huomata ystävien ihan oikeasti kadonneen ja todella raskasta myöntää se asia ääneen ja itselleen. Vaikka vuosien ja pyörätuolin myötä on tullut paljon uusia kavereita ja ystäviä, niin silti välillä on ikävä myös niitä vanhoja ystäviä ja niitä yhteisiä hetkiä ja tekemisiä.

Kuva: weheartit.com

Kurpitsakarnevaalit

Tänään vihdoin sain aikaiseksi lähteä käymään Koiramäen Pajutallilla Tuusulassa. Oon pitkään nähnyt FB:ssä muiden kavereiden kuvia ja kehuja paikasta, sekä monesti on ollu puhetta, että pitäis mennä käymään mutta niin se on jäänyt. Nyt Pajutallilla on käynnissä Kurpitsakarnevaalit ja siinä oli nyt se riittävä syy lähteä käymään. (Varoitus, luvassa paljon kuvia ja todella vähän asiaa!)

Aivan ihastuttava paikka, tykättiin pojan kanssa molemmat. Muutenkin kun tykkään kaikista erilaisista tapahtumista, ja nykyään tietysti tapahtumista missä ollaan jollain tavoin otettu lapset huomioon, niin tää oli ihan loistava, paljon kivaa sekä äidille, että pojalle. Karnevaaleilla oli ihanien syysistutuksien ja koristeiden lisäksi ihan liikaa kaikkia houkutuksia, mutta myös lasten iloksi (ja miksei myös aikuisten) eläimiä, karusellia, narunvetoa, vohveleita, peikkometsää jne.

Meillä ainakin oli pojan kanssa tosi kiva iltapäivä tuolla, ja mikä ihan parasta niin selvittiin ilman minkäänlaisia raivareita ja kinasteluja. Ja mikä ihmeellistä niin selvittiin tyhjin käsin tuolta pois. Tai no, jos ei pojan öklötysmakeaa vaahtokarkki-pelletikkaria lasketa, niin tyhjin käsin. Karnevaalit jatkuu vielä huomenna sunnuntaina, eli jos kiinnostaa niin kannattaa ehdottomasti mennä käymään, vielä ehtii. Itse haluan päästä käymään tuolla vielä uudestaan ilman mitään tuollaista tapahtumaa niin että tuohon itse paikkaa pääsee tutustumaan paremmin. Mutta näistä kurpitsakarnevaaleista vois tehdä vaikka ihan perinteen syksyyn.

Parempaa Seppälää

Seppälä ei ole kuulunut enää vuosiin niihin kauppoihin missä käyn. En tiedä mistä tai milloin tämä asenneongelma Seppälää kohtaan on alkanut, mutta moneen vuoteen ei ole tullut edes kunnolla vilkaistua Seppälän suuntaan, ennen kuin nyt. Muutaman kerran oon nyt tässä melko lähiaikoinan käynyt pyörähtämässä Seppälässä ja käynyt hypistelemässä heidän tarjontaa. Ihan kivoja juttuja on näkynyt mutta joku asenneongelma on pitänyt huolen, että aina olen poistunut tyhjin käsin. Kaaren karnevaaleilla viime viikonloppuna oli Seppälässä tarjous koko valikoimasta -20% ja voi kai taas vaan sanoa, että siitä se ajatus sitten lähti. Rohkaistuin ostoksille. Itselle löytyi jotain ja samoin pojalle. Noita samoja lasten huppareita olin jo aikasemmin käynyt hypistelemässä, mutta jotenkin hinta tuntui kovaksi Seppälän vaatteille ja siksipä ne on aina jääneet sinne hyllyyn.

Vaikka liikkeessä näkyi paljon muutakin kivaa, niin silti Seppälästä tulee aina mieleen vaan Cheekin biisin sanat "päällä parempaa Seppälää", onko se väärin vai onko Seppälä ihan ok?

Lätkämatsissa

Oltiin eilen viemässä poikaa kerhoon kun radiosta tuli mainos "HIFK-Sport Jäähallilla klo 18.30" ja siitä se ajatus lähti. Kysyttiin pojalta haluaako lähteä lätkämatsiin ja kun vastaus oli myönteinen niin ei muuta kun soittamaan lippua. Mentiin koko perhe kivasti yhdellä lipulla, kun alle 7-vuotiaat pääsee kotipeleihin ilmaseks jos istuu sylissä. Kauheella kiireellä kruisattiin pojan kerhon jälkeen kotiin, missä lennossa suihku, puhtaat vaatteet, evästä suuhun ja taas kiireellä menoks.

Äidiltä pojalle?

Vaikka poika oli kovin innoissaan lätkämatsiin menosta, niin ei se peli kovin kauaa jaksanut kiinnostaa. Onneks siinä pt-katsomossa on takana tilaa missä voi vähän juoksennella ja penkkiriveillä kiipeillä. Jossain vaiheessa todettiin parhaaksi antaa pojalle kiltisti vaan puhelin kouraan, että saa pelata, niin saa muut keskittyä peliin.

Taas melko sporttinen päivä, kun ensin reilu parituntinen salilla ja sitten hallille (popparit kädessä) seuraamaan kun toiset urheilee. Kyllä kelpaa. Ja ainahan lätkää on ilo käydä katsomassa kun pisteet jää himaan. Ja vielä aika murskavoitolla. Tosin on myönnettävä, että ekat pari erää oli kyllä vähän jännää menoa. Kolmannessa erässä maalien myötä myös nousi fiilis hallissa vähän, eikä enää tarvinnut kuunnella niin paljoa vieraan kannattajien huutoja siitä selän takaa.

Home is where the heart is #IFK

Mielensäpahoittajan viikonloppu

En tiedä mikä nyt oikein vaivaa, mutta kun ei mikään oikein jaksa innostaa. Viikonloppuna oli vielä jotenkin ihan mielensäpahoittaja fiilis, jotenkin vähän kaikki ärsytti, ihan pienet ja turhatkin asiat. Tosin netissä eteen osui mielensäpahoittaja-testi ja se kyllä antoi tulokseksi mielensäpahoittajan vastakohta, hah.

Perjantaina käytiin illalla Korkeasaaressa Kissojen yössä, eikä jostain syystä sekään jaksanut oikein innostaa, vaikka olinkin sitä odottanut jo hetken. Päästiin kuitenkin seuraamaan ihan ikkunan vierestä kun leijonan pennut saalistivat ja leikkivät, mikä oli todella hauskaa seurattavaa. Aivan ihania. Eläimet oli muutenkin aika hyvin virkeinä ja liikkeellä, mutta kun väkeä oli Korkeasaaressa ihan älyttömästi niin liikkuminen siellä massoissa ei ollut kovin mieluisaa. Oon silti tyytyväinen, että vaikka ei nyt kauhean kauaa jaksettu tuolla olla, että kuitenkin käytiin.

Poika on ollu nyt vajaan viikon verran vähän kipeän oloinen, nenä vuotaa ja välillä yskittää aika paljonkin, mutta silti kunnolla ei nyt mikään puhkea. Toisinaan vaikuttaa, että nyt se flunssa puhkeaa mutta hetken päästä taas ei mitään ja meno jatkuu täydellä vauhdilla. Oltiin viime viikolla alkuviikosta kaverisynttäreillä missä lähes kaikki oli flunssassa ja seuraavana päivänä alkoi meilläkin pojan nenä vuotamaan ja yskää. Vaikka näin syksyllä flunssaa voi olla melko mahdoton vältellä niin silti ärsyttää todella paljon. Jos olisin tiennyt etukäteen muiden räkätaudista niin olisi bileet meiltä jääny kyllä väliin. Nyt sitten vaan odotellaan ja jännitetään puhkeaako flunssa vai selvitäänkö säikähdyksellä. Mutta pojan käytöksestä kyllä huomaa, että olo ei ihan paras ole, tosi äkäinen ja itkuherkkä. Pojan mieli ailahtelee pahemmin kuin äidillään ja se myös hieman latisti viikonloppuna tunnelmaa useaan kertaan. Ja jostain syystä äiti on aina se paha.

Lauantaina pyörähdettiin Kaaressa karnevaaleilla, kun ajateltiin että saadaan yhdistettyä kauppareissu ja pojalle jotain kivaa piristämään. Oli kasvomaalausta, ilmapalloja, hai-maskottia, vähän uusia vaatteita, lelukaupassa käyntiä ja sitten kunnon itkupotkuraivareita. Ja tietysti äidille. Voin kertoa, poskessa ollut haamu oli hyvin erinäköinen kotiinlähtiessä. Ja sekin oli äidin vika, tietysti.

Onneks joku sentään osaa ottaa rennosti