Keväässä ehdottomasti parasta on aurinkoiset päivät, mitkä houkuttelee ulos vaikka miten väsyttäisi. Vajaa pari viikkoa sitten puhuin J meidän mukaan ulos, lupasin että voin vaikka työntää koko matkan jos ei voimat riitä, kun pari viikon sairastelut ja lääketiputus aina verottaa kuntoa jonkun verran. Puhuttiin rauhallisesta menosta ja kevyestä liikkumisesta, kunhan vaan poika saa juosta ja saadaan oltua ulkona raittiissa ilmassa. Löydettiin itsemme kallioilta kiipeilemästä ja kuvailmesta. Sitä normaalia kevyttä kalliokiipeilyä, vähän niinkun oli puhetta. Tai sitten ei sinne päinkään.
Päiväkahvit käytiin lopulta hörppimässä Gallen-Kallelan museon kahvilassa, kun sinne vähän kuin vahingossa päädyttiin. Tarviiko edes sanoa, miten ihana oli siinä iltapäivän auringossa istua ulkona ison kahvikupin kanssa kun maisematkin oli melko mukavat. Kerrankin muuten löytyi kahvila missä oli kunnon kokoiset kahvikupit. Kupit oli aivan ihanat, ihastuin niihin vähäsen ja voisin helposti kuvitella tuollaiset kahvikupit kesäkäyttöön kotiinkin.
torstai 21. huhtikuuta 2016
keskiviikko 20. huhtikuuta 2016
Snadisti SnadiStadissa
Joskus talvella viime vuoden puolella ostettiin SnadiStadiin neljä sisäänpääsylippua melko halvalla pakettihinnalla. Nuo liput unohtui pitkäksi aikaa ennen kun tuossa vähän aikaa sitten havahduin niitä katsomaan ja kauhuksi huomasin, että ne on voimassa enää huhtikuun loppuun. Tuli vähän kiire alkaa niitä käyttämään. Ja tottahan nyt on kaikkea muutakin, että tosiaan saa kalenterin kanssa pähkäillä ja suunnitella miten ehditään kaikki liput käyttämään.
Vajaa pari viikkoa sitten käytiin SnadiStadissa ekan kerran. Vähän ahdisti lähteä sateisena lauantai-iltana tuonne, pelkäsin että paikka on ihan täynnä. Onneks ei kuitenkaan ollut ja ihan kivasti poika mahtui sinne mukaan riehumaan. Ehkä joku kolmisen tuntia ehdittiin ennen sulkemista olla ja pojalla olisi virtaa riittänyt kyllä pidempääkin, aika vähän kuin loppui kesken.
SnadiStadi oli ihan hauska paikka, tekemistä tuntui pojalle riittävän ja sehän se tärkeintä. Silti jotenkin odotin paikalta enemmän, en tiedä miksi. Paikka oli ehkä vähän sekoitus Hoploppia ja Superparkkia. Se mikä vähän häiritsi oli ne erillaiset myyntikojut ja vastaavat siinä viemässä hyvää leikkimistilaa ja samalla turhia houkutuksia lapsille siinä ihan pienten käsien ulottuvilla. Muutenkin paikka oli jokseenkin ylihintainen mutta se kai kuuluu näihin kaikkiin vastaaviin paikkoihin. Ilman noita valmiiksi ostettuja huomattavasti edullisempia sisäänpääsylippuja jäisi meillä tuo paikka jatkossa kokonaan väliin.
Yksi asia mitä näissä paikoissa ärsyttää ihan suunnattomasti on kun kaikki aikuiset ei niitä omia lapsiaan jaksa ja viitsi valvoa. Tuollakin piti puuttua kun isommat lapset meinasi jyrätä meidän pojan trampoliinilta isompien oikeuksilla ennen kun sitten puutuin tilanteeseen. Poika oli selkeästi ensin trampoliinilla hyppimässä ja vieressä oli toinen trampoliini vielä vapaana mutta pari isompaa lasta selkeästi yritti jyrätä trampoliineja täysin itselleen hätistellen meidän poikaa pois. Pojan viesti ei näille mennyt perille ennen kun minä sitten sivusta puutuin tilanteeseen. Ei oo kiva olla se tiukkapipoinen mutsi siellä oman lapsen perässä kokoajan kyttäämässä mutta ihan suoraan sanottuna v*tuttaa kun niille kaikille muilla lapsille ei viitsitä opettaa tapoja tai sitten itse valvoa niiden touhuja siellä. Tiedän kyllä itsekin, että välillä olisi kivempi vaan istua rauhassa kahvilla ja plärätä puhelinta tai lehtiä, kun seurata sitä oman lapsen vipellystä. Jotenkin koomisesti Snadistadi vielä mainostaa aikuisille tuota omaa paikkaansa, että sisäänpääsymaksulla saa ilmaisen kahvin ja paikalta löytyy myös Wifi. Siinähän ne parhaat lähtökohdat on lasten valvontaan, varsinkin kun samassa myös paikka painottaa, että lapset on täysin vanhempien vastuulla ja valvonnassa.
Vajaa pari viikkoa sitten käytiin SnadiStadissa ekan kerran. Vähän ahdisti lähteä sateisena lauantai-iltana tuonne, pelkäsin että paikka on ihan täynnä. Onneks ei kuitenkaan ollut ja ihan kivasti poika mahtui sinne mukaan riehumaan. Ehkä joku kolmisen tuntia ehdittiin ennen sulkemista olla ja pojalla olisi virtaa riittänyt kyllä pidempääkin, aika vähän kuin loppui kesken.
SnadiStadi oli ihan hauska paikka, tekemistä tuntui pojalle riittävän ja sehän se tärkeintä. Silti jotenkin odotin paikalta enemmän, en tiedä miksi. Paikka oli ehkä vähän sekoitus Hoploppia ja Superparkkia. Se mikä vähän häiritsi oli ne erillaiset myyntikojut ja vastaavat siinä viemässä hyvää leikkimistilaa ja samalla turhia houkutuksia lapsille siinä ihan pienten käsien ulottuvilla. Muutenkin paikka oli jokseenkin ylihintainen mutta se kai kuuluu näihin kaikkiin vastaaviin paikkoihin. Ilman noita valmiiksi ostettuja huomattavasti edullisempia sisäänpääsylippuja jäisi meillä tuo paikka jatkossa kokonaan väliin.
Yksi asia mitä näissä paikoissa ärsyttää ihan suunnattomasti on kun kaikki aikuiset ei niitä omia lapsiaan jaksa ja viitsi valvoa. Tuollakin piti puuttua kun isommat lapset meinasi jyrätä meidän pojan trampoliinilta isompien oikeuksilla ennen kun sitten puutuin tilanteeseen. Poika oli selkeästi ensin trampoliinilla hyppimässä ja vieressä oli toinen trampoliini vielä vapaana mutta pari isompaa lasta selkeästi yritti jyrätä trampoliineja täysin itselleen hätistellen meidän poikaa pois. Pojan viesti ei näille mennyt perille ennen kun minä sitten sivusta puutuin tilanteeseen. Ei oo kiva olla se tiukkapipoinen mutsi siellä oman lapsen perässä kokoajan kyttäämässä mutta ihan suoraan sanottuna v*tuttaa kun niille kaikille muilla lapsille ei viitsitä opettaa tapoja tai sitten itse valvoa niiden touhuja siellä. Tiedän kyllä itsekin, että välillä olisi kivempi vaan istua rauhassa kahvilla ja plärätä puhelinta tai lehtiä, kun seurata sitä oman lapsen vipellystä. Jotenkin koomisesti Snadistadi vielä mainostaa aikuisille tuota omaa paikkaansa, että sisäänpääsymaksulla saa ilmaisen kahvin ja paikalta löytyy myös Wifi. Siinähän ne parhaat lähtökohdat on lasten valvontaan, varsinkin kun samassa myös paikka painottaa, että lapset on täysin vanhempien vastuulla ja valvonnassa.
lauantai 16. huhtikuuta 2016
Suruviesti saapui
Viime perjantai oli hyvin outo päivä, hyvin ristiriitainen. Illalla tuli puhelu, uutinen jonka tiedettiin tulevan lähiaikoina, ukki oli nukkunut pois. Koskaan ei ole mukava saada suru-uutisia, tietoa, että läheinen on poissa mutta silti uutisessa oli jotain lohdullista, ukin ei tarvitse kärsiä ja taistella enää. Kivut ja kärsimys, jatkuva taistelu on vaihtunut lepoon ja rauhaan.
Lepää rauhassa ukki <3
Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit.
On hiljaisuus ja suru sanaton, mutt´ tiedämme - sun hyvä olla on.
torstai 14. huhtikuuta 2016
Viime viikon pikakelaus
Pieni pikakelaus viime viikkoon ja kai vois sanoa, että niihin viikon kohokohtiin. Viime viikolla meillä kävi J:llä joka päivä kotisairaanhoito tiputtamassa J:lle antibiootin ja päivä päivältä alkoi lääkkeen haittavaikutukset, lähinnä se väsymys, pahenemaan. Monesti viikolla suunniteltiin, että yhdessä tehdään ja mennään mutta viime hetkellä J joutui useasti perumaan kun kunto ei yksinkertaisesti kestänyt. Taas jotenkin tuntuu, että päivät menee ihan kauheaa vauhtia, eikä oikein mitään saa aikaiseksi kun vain ne pakolliset, eikä päivistä ihan kauheasti muistoja jää.
Maanantai kuitenkin aloitettiin herkullisesti ja mikäpä se parempi tapa aloittaa viikkoa kuin lounaalla ulkona ja vieläpä pizzalla, maanantai voi myös olla ihan loistava pizzapäivä.
Pojan kerhon jälkeen kun J oli viety kotiin lepäämään, lähdettiin pojan kanssa vielä muutamaksi hetkeksi ulos aurinkoon. Aurinkoisina päivinä se polte päästä ulos nauttimaan säästä on aina niin kova, että se on vaan pakko lähteä. Kauhean kauaa ei tosin ehditty olla koska illalla piti olla kotona seuraamassa lätkämatsia mutta ehdittiin kuitenkin vähän nauttia Munkan rannalla kallioilla ja rannan kivikolla.
Jos totta puhutaan niin tiistaista en muista muuta kun, että kerhossa oli järjestetty vohvelibaari, tai siis siinä päiväkodissa minkä yhteydessä pojan kerho on. Poika kinusi päästä vohvelille ja olihan se mentävä. Niiiiiiiiin hyvää.
Niinkun oon monesti kirjottanut, niin keskiviikko on aina se päivä kun pitää päästä sitä energiaa tuhlaamaan ennen uintia. Nyt katsottiin, että meidän Korkeasaaren vuosikortit oli vikaa päivää voimassa, joten siis sinne. Siinä kun aamupäivä odoteltiin kotisairaanhoitoa aurinko paistoi nätisti, samoin se paistoi nätisti kun Korkeasaaressa istuttiin karhulinnalla kaakaot mutta eipä paistanut enää kun lähdettiin kävelemään karhulinnalta kissalaaksoon. Kastuttiin aika kiitettävästi. Mutta joku ihme vaikutus pojalla oli taas noihin leijoniin, sillä kun aitaukselle tultiin köllötteli leijonat vierekkäin sateensuojassa mutta ei mennyt kauaa kun poika sai leijoniin liikettä ja juoksi leijonien kanssa aitauksen reunaa pitkin edes takaisin. Leijonat vaikutti niin leikkisiltä ja seurankipeiltä. Siitä myös poika innostui kutsumaan itseään leijonien kaveriksi, toinen oli niin innoissaan.
Torstaina kävi tuon ilman kanssa vähän samalla tavalla kun keskiviikkona. Sillä välin kun poika oli tanssitunnilla kävin nopeasti Kasarmitorilta Stockalla hakemassa hullareilta kissan kuivamuonaa tarjouksesta. Vettä tiputti iloisesti kun kävelin molempiin suuntiin ja tietysti unohdin sateenvarjon kotiin. No, onneksi matka sentään ei ollut pitkä. Mutta kun olin pojan hakenut tanssista ja lähdettiin ajamaan kotiin päin oli kaikki pilvet kadonnut ja aurinko paistoi. Todella epäreilua.
Meidänhän ei ollut tarkoitus enää hankkia Korkeasaareen vuosilippuja, mutta eihän sitä voinut vastustaa kun perjantaina oli vuosiliput tarjouksessa puoleen hintaan. Eli nyt meillä on taas vuosiliput Korkeasaareen voimassa. Jeih.
Maanantai kuitenkin aloitettiin herkullisesti ja mikäpä se parempi tapa aloittaa viikkoa kuin lounaalla ulkona ja vieläpä pizzalla, maanantai voi myös olla ihan loistava pizzapäivä.
Pojan kerhon jälkeen kun J oli viety kotiin lepäämään, lähdettiin pojan kanssa vielä muutamaksi hetkeksi ulos aurinkoon. Aurinkoisina päivinä se polte päästä ulos nauttimaan säästä on aina niin kova, että se on vaan pakko lähteä. Kauhean kauaa ei tosin ehditty olla koska illalla piti olla kotona seuraamassa lätkämatsia mutta ehdittiin kuitenkin vähän nauttia Munkan rannalla kallioilla ja rannan kivikolla.
Jos totta puhutaan niin tiistaista en muista muuta kun, että kerhossa oli järjestetty vohvelibaari, tai siis siinä päiväkodissa minkä yhteydessä pojan kerho on. Poika kinusi päästä vohvelille ja olihan se mentävä. Niiiiiiiiin hyvää.
Niinkun oon monesti kirjottanut, niin keskiviikko on aina se päivä kun pitää päästä sitä energiaa tuhlaamaan ennen uintia. Nyt katsottiin, että meidän Korkeasaaren vuosikortit oli vikaa päivää voimassa, joten siis sinne. Siinä kun aamupäivä odoteltiin kotisairaanhoitoa aurinko paistoi nätisti, samoin se paistoi nätisti kun Korkeasaaressa istuttiin karhulinnalla kaakaot mutta eipä paistanut enää kun lähdettiin kävelemään karhulinnalta kissalaaksoon. Kastuttiin aika kiitettävästi. Mutta joku ihme vaikutus pojalla oli taas noihin leijoniin, sillä kun aitaukselle tultiin köllötteli leijonat vierekkäin sateensuojassa mutta ei mennyt kauaa kun poika sai leijoniin liikettä ja juoksi leijonien kanssa aitauksen reunaa pitkin edes takaisin. Leijonat vaikutti niin leikkisiltä ja seurankipeiltä. Siitä myös poika innostui kutsumaan itseään leijonien kaveriksi, toinen oli niin innoissaan.
Torstaina kävi tuon ilman kanssa vähän samalla tavalla kun keskiviikkona. Sillä välin kun poika oli tanssitunnilla kävin nopeasti Kasarmitorilta Stockalla hakemassa hullareilta kissan kuivamuonaa tarjouksesta. Vettä tiputti iloisesti kun kävelin molempiin suuntiin ja tietysti unohdin sateenvarjon kotiin. No, onneksi matka sentään ei ollut pitkä. Mutta kun olin pojan hakenut tanssista ja lähdettiin ajamaan kotiin päin oli kaikki pilvet kadonnut ja aurinko paistoi. Todella epäreilua.
Meidänhän ei ollut tarkoitus enää hankkia Korkeasaareen vuosilippuja, mutta eihän sitä voinut vastustaa kun perjantaina oli vuosiliput tarjouksessa puoleen hintaan. Eli nyt meillä on taas vuosiliput Korkeasaareen voimassa. Jeih.
sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
What a weekend
Ohhoh, olipahan taas viikonloppu viikko sitten. J tosiaan pääsi torstaina sairaalasta himaan ja samantien suunnattin Punavuoreen hakemaan kahvipapuja, vaikka itse ehkä haaveilin rauhallisesta lounaasta yhdessä. J nimittäin oli ilmoittautunut lauantaina oleviin Aeropressin SM-kisoihin. Täysin normaalia toimintaa heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen, varsinkin kun kotiutumisen jälkeen kotona jatkuu antibiootti iv:nä vielä muutaman viikon ajan, eikä siis ole vielä täysin kunnossa.
Pieni mielensäpahoittaja kuitenkin nosti taas päätään järjestelyiden osalta. Nordiksella pyörätuolien paikat on yläkatsomossa ja lipunmyynnissä kysyttiin vielä, että onhan yläkerta auki ja ovet siellä auki, kun näytti niin pimeältä "On on, kaikki katsomot on auki". Kaikki katsomot tosiaan oli auki mutta se oleellinen kohta, että kaikki ovet ei ollut auki, nimittäin yläkerran ovet ei ollut auki. Yleensä pyörätuoleja ei saa turvallisuussyistä päästää oviaukkoihin mutta nyt oli kuitenkin päädytty niin tekemään. Meille etsittiin oviaukko, mihin J mahtui pyörätuolin kanssa ja sitten meidän piti pojan kanssa etsiä vaan jostain siitä itsellemme vapaat paikat. Tämä ei ollut se ajatus kun tuonne lähdettiin, me lähdettiin perheen kanssa yhdessä katsomaan tuota jääsatua mutta jouduttiin se erillään katsomaan, ei kiva. Koska tiedetään Nordiksen pyörätuolipaikat ja ehkä sitten vähän tyhminä luotettiin, että siellä myös tässä tapahtumassa ollaan, niin ei lähdetty hallille varaamaan paikkoja hyvissä ajoin, kuten nähtävästi olisi nyt pitänyt. Tapahtumaan ei siis myyty paikkalippuja ja niinpä siinä vaiheessa kun kaiken selvittelyn ja vapaan oviaukon etsimisen jälkeen alettiin katsella meille paikkoja, oli luonnollisesti ne ns. parhaat paikat jo varattu. Protestoin aina tuota vastaan, että jos myydään pyörätuolilippu ja samalla lipulla kun pääsee avustaja, niin silloin pitää myös olla järjestettynä avustajan paikka siitä pyörätuolin vierestä. Avustajan on todella vaikea avustaa jos avustajan paikka on jostain ihan muualta. Sillä vaikka saavuttiin paikalle vasta vähän ennen esityksen alkua, niin ilman pyörätuolia oltaisiin löydetty helposti vierekkäiset paikat koko perheelle mutta nyt se oli mahdotonta. Järjestäjien osalta siis ei ihan loppuun asti ajateltu ja suunniteltu juttu. Tästä iso miinus, koska latisti fiilistä aika paljon, vaikka se itse esitys hieno olikin.
Yleensä en puutu mitenkään J:n kahvijuttuihin mutta tällä kertaa hyvin pienellä panoksella osallistuin maisteluun kun J etsi sopivaa reseptiä, millä lähtisi kisaamaan. Ajattelin nyt olla kiltti ja yrittää edes auttaa, kun toisen oma makuaisti ei kunnolla toimi tuon antibiootin takia. En vaan koe olevani mikään kauhean ihanteellinen maistelija, sillä en juo kahvia koskaan mustana vaan aina maidon ja sokerin kanssa. Enkä myöskään osaa selkeästi erotella kahvista mitä vivahteita ja makuja kahvista voi erottaa, enemmänkin voin kertoa maistuuko kahvi hyvälle vai pahalle, onko se liian kitkerää vai ei.
Lauantaina oli kaunis aurinkoinen päivä ja hiljaa mielessäni mietin, että jos ei kisassa pitkälle pärjää niin voidaan ainakin mennä Kaivariin aurinkoon jätskille. Voin rehellisesti myöntää, että harmitti aika paljon kun aurinkoinen kaunis päivä meni sisällä, vaikka toisaalta oma olo oli myös melko surkea, sillä samantien kun J kotiutui puhkesi kunnon flunssa allergiaoireiden kaveriksi.
Ei kuitenkaan päästy jäätelölle, koska kisat meni hyvin. Ennen finaalikierrosta kysyin J:ltä, koska MM-kisat on ja toinen vastasi väliinpitämättömästi että älä niitä mieti vielä. Sen jälkeen kun J oli julistettu voittajaksi ja juhlinut uutta suomenmestaruuttaan, kysyin joko nyt saa kysyä, että milloin ne MM-kisat ihan oikeasti on. Kolmannet aeropressin SM-kisat ja J:n toinen suomenmestaruus. Ja ne MM-kisat on kesäkuun lopulla Dublinissa. Kivaa, Irlannissa kun ei ole ennen vielä käyty, kelpaa.
Sunnuntaina sitten vietettiin vastapainoksi aikaa taas koko perheen kesken ja lähdettiin Nordikselle katsomaan Helsingin Luistelijoiden järjestämää jääsatua Ruususesta. Alkuun mietin, että onkohan tämä pojan juttu ollenkaan, onko satu Ruususesta liian tyttömäinen ja noloa pojalle, mutta toinen tykkäsi lähteä tuota katsomaan ja hyvin tuntui viihtyvän. En osannut yhtään arvioida kuinka suosittu tapahtuma olisi ja luotin täysin, että lippuja saa vielä hyvin ovelta. Yllätys oli melkoinen kun Nordiksen kulmile tultiin ja nähtiin se väenpaljous, tapahtuma oli tosiaan suosittu mutta onneksi saatiin kuitenkin liput.
Esitys oli hieno ja luistelijat todella taitavia. Kaikkein hellyyttävimpiä oli ehdottomasti ne kaikki pienet luistelijat, joita jäällä näki. Niin hellyyttäviä kun kaikkein pienimmät menivät prinsessamekoissaan ja kypärä päässä jäätä ympäri. Ihania ja niin taitavia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






























































